Eurobest: Shortilla seitsemän tuttua suomalaista
Euroopan parhaasta luovuudesta ja tehokkuudesta lähti kilpailemaan 2528 työtä 34 maasta, joista 558 on valittu shortlistalle. Suomesta finaaliin valitut ovat varsin tuttuja myös muista kilpailuista.
Euroopan parhaasta luovuudesta ja tehokkuudesta lähti kilpailemaan 2528 työtä 34 maasta, joista 558 on valittu shortlistalle. Suomesta finaaliin valitut ovat varsin tuttuja myös muista kilpailuista.
Olin kuulolla Marketing Finlandin lokakuisessa AI Act -koulutuksessa, jossa puhujana oli Asianajotoimisto Roihun osakas, asianajaja Pauli Sortti. Uteliaana halusin kysyä lisää: mitä tekoälyasetus ja erityisesti siinä mainittu tekoälylukutaito tarkoittavat meille viestijöille ja muille tietotyöläisille? Päätin soittaa Sortille.
"Kampanja uudelleenmäärittelee sen, mitä sosiaalisen median alusta voi olla." Ketkä ovat TikTokin kampanjoissa Pohjoismaiden parhaita? Se on nyt selvinnyt, sillä luovimmat TikTok-kampanjat palkittiin Tukholmassa kuluneella viikolla.
Elon Muskin rooli Yhdysvaltojen hallinnossa aiheuttaa kysymyksiä, TikTokin asema kiristynee, faktantarkistuksen merkitys kasvaa ja yleisöjen polarisoituminen vahvistunee. Trumpin toisen presidenttikauden myötä markkinointiviestinnässä voi olla edessä muutoksia, jotka heijastelevat hänen hallintonsa painotuksia ja linjauksia.
Nykyinen toimitusjohtaja Tamara Daltruff siirtyy uusiin ammatillisiin haasteisiin, Stoneylta odotetaan muutosvoimaa nopeasti kehittyvässä maailmassa.
Marketing Finlandin hankintatyöryhmä toteutti vuoden 2024 alussa Eväitä ja ajatuksia vastuulliseen kumppanuuteen -raportin, johon haastateltiin alkuvuodesta 2023 johtavien alan toimistojen vetäjiä. Selvitys paljastaa, että mainostajat ovat toimistoja kiinnostuneempia vastuullisuudesta ja sen edistämisestä. Osittain kehitystä selittää tuleva huolellisuusvelvoite, joka vaatii mainostajia ottamaan huomioon koko toimitusketjun vastuullisuuden.
Koordinoitu epäaito toiminta (CIB, Coordinated Inauthentic Behavior) on ilmiö, joka on noussut merkittäväksi uhaksi yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa, mutta sitä käytetään myös markkinoinnissa. Toiminnalla voidaan harhauttaa yleisöä ja manipuloida yhteiskunnallisia keskusteluja esimerkiksi politiikan tai kaupallisten tavoitteiden edistämiseksi.
Muuttuva mediakäyttö on synnyttänyt tarpeen kotimaisen yleisömittauksen uudistamisesta kohti monikanavaisuutta. Marketing Finland on yksi Media Metrics Finlandin omistajista.
Omaleimainen suomalainen markkinointi lyö maailman mainoskilpailuissa nyt toistuvasti läpi. Nöyriksi tunnustautuvat suomalaiset toteavat palkinnoistaan, että leuka kohti rintaa ja yritetään tehdä jatkossakin palkitsemisen arvoisia juttuja. Palkintopystit ovat sen verran kevyitä, että ovistoppareiksi, kirjatuiksi tai verkon painoiksi niistä ei kuulemma ole. Vaan luodaan katse kohti voittajatöitä, mistä niissä oli kyse ja kuinka ne tehtiin.