Young Lions Finland 2025 päätuomari haluaa suomalaisen lahjakkuuden isosti esille

”Unelmoi isommin, luo rohkeammin ja usko itseesi. Usko siihen, että voit olla yhtä hyvä kuin minkä tahansa muun maan tekijät”,  sanoo Alex Pineda suomalaisille luoville.

Cannes International Festival of Creativityn kanssa on samanaikaisesti pyörähtänyt käyntiin 18-30 -vuotiaiden nuorten ammattilaisten kilpailu Cannes Young Lions, jonne pääsylippu on ollut kilpailumenestys kansallisessa Young Lions Finland -kilpailussa.

”Suomen Young Lions -kilpailun tuomarointi noudattaa täysin kansainvälisen Young Lions kilpailun arviointiperusteita”, kertoo Cannes Lions Suomen edustaja, Senior Advisor Maarit Aarrekangas.

Kilpailun tuomariston ehdottaa ja nimittää ohjausryhmä. Tuomaristo on kansainvälistä. Monet heistä ovat olleet Young Lionseja hiljattain omalla urallaan ja menestyneet kansainvälisissä kilpailuissa.

”Kaikki ovat innostuneita ja antamassa oman työpanoksensa, jotta nuoret menestyvät. Tuomareita ei ole mitenkään vaikea saada, vaan he ovat innolla mukana”, Aarrekangas luonnehtii.

Päätuomarin haastattelu

Tämän vuoden Young Lions Finland 2025 Head of Jury oli TBWA Helsingin Chief Creative Officer, Alex Pineda.

Alex, tänä vuonna Young Lions Finland -kilpailun tuomaristo oli kansainvälisempi kuin koskaan aiemmin.
Pitää paikkansa, tämänvuotinen tuomaristo oli ennennäkemätön koko kilpailun historiassa ja uskaltaisin väittää, että minkään muunkaan kilpailun historiassa Suomessa. Tuomarien taso ylitti kaikki aiemmat, myös Vuoden Huiput ja GrandOne.

Miten onnistuitte saamaan mukaan näin laajan joukon arvostettuja tuomareita eri puolilta maailmaa?
Heti, kun minut nimitettiin päätuomariksi, aloimme Maarit Aarrekankaan kanssa koordinoimaan tuomariston hakua. Koska voittajatiimien työt arvioidaan Cannesin tuomarien toimesta, halusimme töiden olevan vahvoja pärjätäkseen.

Kontaktien, ystävien ja paikallisten toimistojen avulla onnistuimme kutsumaan tuomareita New Yorkista, Dubaista, Brasiliasta, Singaporesta, Amsterdamista…

Otimme mukaan myös tärkeitä kotimaisia osaajia, jotta saimme hyvän tasapainon suomalaisen ja kansainvälisen välillä. Kaikki ulkomaiset tuomarit, minä mukaan lukien, ovat entisiä Cannesin voittajia, mikä nosti kilpailun tasoa merkittävästi.

Annoit osallistujille paljon palautetta, myös kriittistä. Mistä oli kyse?
Haluan tarkentaa. En antanut omia palautteitani, vaan kokosin yhteen kaikki tuomareiden kommentit kaikista kategorioista. Päätuomari ei saa äänestää, joten en antanut yhtään ääntä millekään idealle. Tehtäväni oli toimia keskustelun moderaattorina ja varmistaa, että arviointi tehtiin kilpailun järjestäjän etukäteen määrittelemien sääntöjen mukaan. Nämä käytiin myös läpi briiffissä.

Kun lahjakkuudet antavat tuomareiden ohjata heitä ja ottavat palautteen kasvun välineenä sekä keskittyvät työskentelemään kovemmin, ideat kehittyvät. Kilpailun tulevaisuuden eteen on edelleen paljon tehtävää. Me teimme kovasti töitä nostaaksemme työn laatua, jotta Suomi voi kasvaa maana. Jokainen tiimi sai myös yksilöllisen palautteen suoraan.

Mitä suomalaisten luovien tekijöiden tulisi oppia tai omaksua, jotta menestyisivät paremmin kansainvälisissä kilpailuissa?
Henkilökohtaisesti uskon, että suomalaisilla lahjakkuuksilla on kaikki eväät menestyä kansainvälisesti. Meillä on täällä paljon vahvaa luovaa osaamista.

Unelmoi isommin, luo rohkeammin ja usko itseesi. Usko siihen, että voit olla yhtä hyvä kuin minkä tahansa muun maan tekijät. Uskon, että Suomen haasteena ei ole lahjakkuuden puute. Asenteessa ja intohimossa luovuuteen sen sijaan on kehitettävää.

Miten asennetta kannattaisi kehittää?
Puhun vain omista kokemuksistani, mutta TBWA-verkoston kautta olen saanut työskennellä kansainvälisissä projekteissa monissa paikoissa: Helsingissä, Dubaissa, Istanbulissa, Beirutissa, Amsterdamissa, New Yorkissa, Miamissa, Barcelonassa, Singaporessa, Brasiliassa, Kolumbiassa… Olen ollut onnekas saadessani tavata luovia tekijöitä monista eri maista ja nähdä erilaisia työskentelytapoja.

Moni suomalainen luova ajattelee Suomen olevan pieni, merkityksetön tai alempiarvoinen verrattuna muihin maihin. Se asenne heijastuu työn lopulliseen laatuun.

Uskon vahvasti, että Suomi on upea ja täynnä potentiaalia. Joskus tuntuu, että uskon Suomeen enemmän kuin sen omat tekijät.

Ehkä tuollaiset ajatusmallit kumpuavat vanhoista arvoista, jotka eivät ole ajankohtaisia. Mitä ilmapiirissä pitäisi muuttua?
Työskentelen TBWA\Helsingissä suomalaisen kulttuurin, perinteiden ja oivallusten yhdistämiseksi kansainvälisiin laatustandardeihin. Mikä tahansa muutos, joka tukee tätä yhdistelmää, on mielestäni tarpeellinen kunhan pidetään toinen silmä suomalaisessa luovuudessa ja toinen kansainvälisessä.

Sinullakin on työ Cannes Lionsissa tällä hetkellä kilpailemassa, Heavy Makeup

Loimme heavymetallikappaleita, jotka saivat inspiraationsa kauneusrutiineista, rikkoaksemme meikkimainonnan stereotypioita. Neljä suomalaista naislaulajaa genrestä lauloivat kappaleet.

Mitkä ovat kampanjan tavoitteet ja menestystekijät?

Asetimme kaksi KPI-kokonaisuutta, jotka ovat näyttäneet erittäin lupaavilta kampanjan ensimmäisinä viikkoina. Tärkein tavoite on tietysti myynti ja markkinaosuuden kasvu, sillä K-Citymarket lanseeraa uuden kauneustuotevalikoiman.

Viesti on, että jokainen voi löytää laadukkaita meikki- ja ihonhoitotuotteita suoraan ruokakaupoista eli tuotteita, jotka aiemmin olivat vain erikoisliikkeiden hyllyillä. Samalla seuraamme kulttuurista ja sosiaalista vuorovaikutusta yleisön kanssa. Suomessa, heavymetallin kehdossa, vastaanotto on ollut erittäin myönteinen.

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Paula Harmaala on Marketing Finland Median ja MRKTNG-lehden päätoimittaja.

+358 50 3607 500
paula@marketingfinland.fi

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Päätoimittaja

Kilpailut, Markkinointiuutiset

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

19 − 2 =