Marketing Finland ja London International Awards (LIA) aloittavat yhteistyön

London International Awards (LIA) on kansainvälinen luovan alan festivaali, perustettu vuonna 1986 Lontoossa. Se kuuluu maailman viiden merkittävimmän luovan kilpailun joukkoon (WARC Creative 100), ja vuonna 2025 LIA juhlii 40-vuotista taivaltaan. Marketing Finland ja LIA ovat sopineet yhteistyöstä Suomessa, mikä tuo kilpailun ja sen Creative LIAison -ohjelman aiempaa lähemmäs suomalaista markkinointiyhteisöä.

LIA on luonteva lisä yhteistyökilpailuidemme joukkoon ja tukee erinomaisesti myös työtämme edustamiemme kilpailubrändien kanssa. Yhteistyön avulla saamme suomalaisille asiantuntijoille mahdollisuuksia uusiin näköalapaikkoihin kilpailun tuomaroinnissa sekä LIAisons -ohjelmassa. LIA vahvistaa myös suomalaisten mahdollisuuksia päästä näkyville WARC Creative 100 rankingissä, kommentoivat Marketing Finlandin kilpailutiimin Maarit Aarrekangas ja Henna Salenius.

”Olemme iloisia uudesta yhteistyöstä Marketing Finlandin kanssa ja odotamme innolla, että suomalainen luovuus saa entistä suuremman näkyvyyden tulevina vuosina”, sanoo Pia Grahn, joka toimii London International Awardsin (LIA) Pohjoismaiden ja Baltian edustajana.

Tämä yhteistyö on luonteva jatkumo sille, että kilpailu on ollut osana kansainvälistä kilpailutarjontaa jo pidempään ja tulee nyt myös suomalaisille tutummaksi. Viidesti LIAn tuomaristossa toiminut Eka Ruola kiteyttää asiaa seuraavasti:

LIA on ehdottomasti kohonnut jo jokin aika sitten yhdeksi tärkeimmistä luovan alan mittelöistä. Tuomarointi on kokemuksena hyvin erityinen. Parhaat päät ympäri maailman saapuvat Vegasiin – ja kussakin kategoriassa jokainen tuomari näkee kaikki työt, mitään esikarsintaa ei ole. Tuomarointikokemus on perinteisiä festivaaleja intiimimpi ja yhteisöllisempi. Samassa yhteydessä toteutuva nuorten suunnittelijoiden Creative LIAisons -kokoontuminen on tärkeä kulttuuriteko uusien talenttien tutustuttamisessa alan terävimpään kärkeen ja siihen, miten töitä arvostellaan – ja arvostetaan. LIA ei myöskään ole mittari vain työn kauneudelle tai idean puhuttelevuudelle, vaan myös sille miten se on suoriutunut tehtävästään brändin arvon kasvattamisessa.

Tämän vuoden tuoreet LIA kuulumiset käydään läpi joulukuussa järjestettävässä webinaarissa ja alkuvuodesta kerromme lisää ensi vuoden kilpailun ajankohtaisista asioista.

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

nineteen + eighteen =