Leanin edelläkävijät

Lean-ajattelu yleistyi teollisessa tuotannossa kymmeniä vuosia sitten. Markkinoinnissa taas se on vasta ottamassa ensi askeliaan.

MAINOSTAJA-lehti kysyi lean-markkinoinnin suomalaisilta edelläkävijöiltä, DNA:n Riikka Järviseltä ja Keskon Liina Luukkoselta, mikä leanissa kiehtoo.

Mitä merkittävää uutta lean-ajattelulla on tarjota markkinoinnille? Mitä konkreettisia tuloksia odotatte?

Riikka Järvinen, DNA:

En usko, että millään uudella menetelmällä sinänsä on käänteentekevää vaikutusta – on se sitten leania tai mitä muuta tahansa – jos markkinoinnin peruspäämäärä ja insight on epäselvä. Markkinoinnin tehtävä on saada valitussa kohderyhmässä aikaan haluttu

vaikutus: mielikuvan muutos, tutustuminen, ostos jne. Leanin lupaus tässä suhteessa löytyy muun muassa siihen sisältyvästä jatkuvan parantamisen ideasta. Eli pyörää ei tarvitse keksiä aina uudestaan, vaan asioita voidaan tehdä kierros kierrokselta aina vähän paremmin.

Liina Luukkonen, Kesko: Odotan, että eri lähteistä keräämämme asiakasdata saadaan aiempaa paremmin ja syvällisemmin mukaan markkinoinnin suunnitteluun ja toteutukseen. Näin markkinoinnista tulee entistä asiakaslähtöisempää ja tuloksellisempaa.

Uskon, että työnteosta tulee myös entistä mielekkäämpää, kun eri yksiköiden ja osapuolten välinen tiedonvaihto, yhteistyö ja avoimuus lisääntyvät.

Mitä lean merkitsee markkinointiorganisaation osaamisen ja toimintojen kannalta? Miten suuresta muutoksesta on kyse?

Riikka Järvinen, DNA: Uuden ajattelutavan oppiminen ei ole helppoa. Näin alussa pitää pohtia sekä oman organisaation että kumppaniverkoston osaamista ja mukautumiskykyä. Toisaalta kannattaa muistaa, että lean ei ole mikään itseisarvo, eikä sen suhteen kannata lähteä soitellen sotaan. Leaniakin voi kehittää leanin periaatteilla, eli parantaa toimintaa jatkuvasti askel kerrallaan.

Liina Luukkonen, Kesko: Olemme huomanneet, että muutos tulee olemaan tosi suuri. Kyse on ajatusmaailman muutoksesta, joka koskee kaikkia – niin markkinoinnin johtoa ja suunnittelijoita kuin toteuttajiakin. Toisaalta pilotoinnin yhteydessä olemme huomanneet, että muutos otetaan vastaan myönteisin mielin. Talon sisällä meillä on jo lean-osaamista muun muassa ohjelmistokehityksen puitteissa. Olemme saaneet myös apua ulkopuolisilta konsulteilta.

 

Lue koko artikkeli syyskuun MAINOSTAJA -lehdestä

Mainostajien Liitto järjestää aiheesta koulutuksen marraskuussa.

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.