Viestintätoimistot strategisen vaikuttamisen mestareina
Viestinnän määrä, kanavien kirjo ja yrityksiin kohdistuvat uhat ovat kasvaneet vauhdilla. Samalla viestinnän rooli osana liiketoiminnan strategiaa on noussut aivan uudelle tasolle.
Viestinnän määrä, kanavien kirjo ja yrityksiin kohdistuvat uhat ovat kasvaneet vauhdilla. Samalla viestinnän rooli osana liiketoiminnan strategiaa on noussut aivan uudelle tasolle.
Marketing Finland on palkittu pronssisijalla European Association of Communications Agenciesin (EACA) järjestämässä Best Practice Awards 2025 -kilpailussa. Palkinto myönnettiin viime viikolla MIlanoss Cannes LIONS with Marketing Stars -hankkeelle, joka on onnistuneesti kasvattanut merkitystään paitsi kansallisena, myös kansainvälisesti monistettavana esimerkkinä markkinoinnin ja viestinnän alan kehittämisestä.
Suomen parhaat mainosfilmit ja alan parhaat tekijät palkittiin Vanhalla Ylioppilastalolla järjestetyssä Voitto-gaalassa. Kilpailun tarkoituksena on edistää suomalaisen mainoselokuvan tasoa ja arvostusta sekä kehittää tekijöiden ammattitaitoa. Tuomariston puheenjohtaja Kimmo Mannisen mukaan kilpailutöiden taso oli tänä vuonna erityisen korkea. Se osoittaa, että suomalainen mainonta uskaltaa olla hauskaa, vaikuttavaa ja innovatiivista. Kilpailuun osallistui yhteensä 170 työtä.
Kriisiviestintä nousi avainasemaan, kun kuva vetisestä makaronilaatikkoannoksesta synnytti kouluruokakriisin. Viestintätoimisto Drum hallitsi tilanteen taitavasti ja onnistunut viestintästrategia palkittiin Finnish Comms Awards 2024 -kilpailussa kriisi- ja poikkeustilanteiden kategoriassa.
Mainonnan eettisen neuvoston (MEN) uusimmat lausunnot koskevat piilomainontaa Instagramissa sekä mainonnan hyvän tavan mukaisuutta Suomi24-keskustelupalstalla.
EACA:n tekemän tutkimuksen mukaan suomalaiset markkinointi- ja viestintätoimistojen työntekijät erottuivat kestävän kehityksen arvostuksessa, matalammissa stressitasoissa ja varovaisemmassa optimismissa alan tulevaisuutta kohtaan verrattuna moniin muihin maihin.
Substack houkuttelee yhä useampia sisällöntuottajia ja vaikuttajia tarjoamalla uudenlaisen ansaintamallin sekä tavan luoda suhde yleisöön. Substack panostaa myös rahallisesti vaikuttajien houkuttelemaan ja julkisti tammikuussa 2025 uuden 20 miljoonan dollarin Substack Creator Accelerator Fund -rahoitusohjelman. Sen tavoitteena on tukea sisällöntuottajia, jotka haluavat siirtää maksullisen tilausyleisönsä Substackiin.
Nuorten ja nuorenmielisten keskuudessa suosiota niittävä TikTok on ilmoittanut markkinoijille tärkeistä uudistuksistansa. Mitä kulttuurinen osuvuus merkitsee? Tarkastelemme myös tällä hetkellä trendaavia kappaleita, joita voi alustalla vapaasti käyttää kaupallisissa sisällöissä.
OpenAI:n uusin päivitys ChatGPT:n hakutoimintoihin nostattaa kysymyksen: korvaavatko tekoälytyökalut Googlen hakukoneena? Uuden ominaisuuden avulla käyttäjät voivat etsiä tietoa suoraan ChatGPT:n käyttöliittymästä, tarkastella hakutuloksia ja keskustella hakujen sisällöstä suoraan tekoälyn kanssa.