EU:ssa sovittiin tekoälyn sääntelystä

Tekoäly

EU-päättäjät ovat päässeet alustavaan sopimukseen tekoälyasetuksesta. Kyseessä on maailman ensimmäinen myös generatiivista tekoälyä koskeva sääntely.

Asetuksen lopullista tekstiä ei ole vielä julkaistu, mutta se perustuu riskien torjumiseen kieltämällä joitakin sovelluksia ja asettamalla tiukkoja läpinäkyvyysvelvoitteita etenkin korkean riskin järjestelmille – esimerkiksi niille, joita käytetään vaikuttamaan vaalien tuloksiin ja äänestäjien käyttäytymiseen.

Vaikka AI-teknologian käyttö markkinoinnissa ei kuulu kiellettyyn tai korkean riskin luokkaan, mainonnassa ja markkinoinnissa tekoälyn tuottamien tulosten tulee noudattaa läpinäkyvyysvaatimuksia – esimerkiksi velvollisuutta kertoa, että sisältö on luotu tekoälyllä.

Tietyille tekoälyn käytöille asetetut kiellot tulevat voimaan kuusi kuukautta lain virallisen hyväksymisen jälkeen, arviolta vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä. Yleiskäyttöisiä tekoälymalleja kehittäville yrityksille asetettavat velvoitteet tulevat voimaan vuoden kuluttua, ja muut määräykset kahden vuoden kuluttua, todennäköisesti kesällä 2026.

Lähde: WFA

 

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

five − 2 =