Parhaat Sekunnit shortlista valittu

Mainostajat olivat mukana ensimmäistä kertaa tuomaroimassa Parhaat Sekunnit
-mainoselokuvakilpailun 2019 kevätkauden parhaita spotteja.

Televisiomainonta on muuttunut ja se tavoittaa meidät yhä useammin myös diginä, mikä vaikuttaa myös mainosten toteutukseen. Lukuisissa yrityksissä markkinointia tehdään nykyisin in-housena, ja siksi on tärkeää, että myös mainostajat saavat jatkossakin äänensä kuuluville, kun valitaan vuoden parhaita tv-mainoksia.

Mainostajien Liitto on mukana Screenforcen ja MTL:n kanssa nostamassa esille maamme parhaan mainonnan toteuttajia ja tilaajia, ja siksi me kutsumme vuoden kaikkiin Parhaat Sekunnit -tuomaristoihin puolet edustajista meidän jäsenyrityksistämme jotka tekevät tv-mainontaa.

Mainostaja voi myös halutessaan itse suoraan ilmoittaa televisiomainoksiaan mukaan kilpailuun siinä vaiheessa, kun mainoksia ollaan julkaisemassa kanaville:
https://www.screenforce.fi/parhaat-sekunnit

Onnittelemme kaikkia shortlistalle päässeitä ja odotamme mielenkiinnolla kesäkauden tulevaa spottisatoa tuomaroitavaksi seuraavan kerran syyskuussa.

PARHAAT SEKUNNIT 1/2019 -SHORTLIST

La?hiTapiola, Suojatie
Mainostoimisto: N2 Tuotantoyhtio?: Lucy Loves Stories

Snellman, Road Trip
Mainostoimisto: United Writers Tuotantoyhtio?: Grillifilms Oy

Viking Line, Keskeytykset
Creatives: Markku Ro?nkko?/United Writers ja Jyrki Reinikka/LeiskakoneTuotantoyhtio?:
Otto tuotanto Oy

Lendo, Ela?ma?si tueksi (sarja)
Mainostoimisto: Havas Helsinki Tuotantoyhtio?: Ska?l Helsinki

Me Naiset, Ylpea?sti moninainen (sarja)
Mainostoimisto: Bob the Robot Oy Tuotantoyhtio?: Bob the Robot Pictures Oy

 

Lue koko tiedote ja tuomariston kokoonpano täällä

Katso kooste spoteista täällä

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.