Vaikuttajamarkkinointitoimisto Hypement osaksi N2 Helsinki -konsernia

Hypement vahvistaa N2 Helsingin vaikuttajamarkkinointiosaamista.

Kaikki osakkaat ja työntekijät jatkavat yhtiön palveluksessa. Jani Isaksson on kaupan yhteydessä nimitetty yhtiön toimitusjohtajaksi.

“Hypement-kauppa parantaa vahvaa vaikuttajamarkkinointiosaamistamme entisestään. Konserniyhtiömme Mellakka Helsinki ja Mellakka Management ovat jo merkittäviä toimijoita alalla, mutta Hypement tuo meille lisävoimia ja erilaista näkemystä. Yhtiöllä on erittäin vahva osaaminen populaarikulttuurin ja urheiluvaikuttajien keskuudessa. Suurella osalla Hypementin henkilökunnasta on itselläänkin urheilutausta, joten he ovat luontevia ja luotettuja toimijoita alalla niin vaikuttajille kuin asiakkaillekin”, N2 Helsinki -konsernin toimitusjohtaja Alex Nieminen kertoo.

Hypementin asiakkaita ovat muun muassa Finnair, Klarna, CRBE sekä Sinebrychoff.

Kuvassa Hypement Oy:n toimitusjohtaja Jani Isaksson ja N2 Helsingin toimitusjohtaja Alex Nieminen.

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 × 2 =