Vastuullisuus ja tuloksellisuus eivät sulje toisiaan pois, päin vastoin

Thomas Kolster, joka tunnetaan myös nimellä Mr. Goodvertising, tulee Mainontapäivään kertomaan esimerkkejä menestyvistä vastuullisista yrityksistä

Vastuullisuuteen liittyy aina myös haasteita, koska yritysten tehtävänä on tehdä voittoa. Kolster vertaa ongelmaa autoon, jota voidaan ajaa molemmista päistä; ”Helposti käy niin, että vastuullisuus muuttuu autoksi, jonka kummatkin päät ovat ratilla ja kaasupolkimilla varustettuja, jolloin autoa voidaan ajaa kumpaan tahansa suuntaan. Toista päätä ohjaa tuloksellisuus ja toista vastuullisuus.”

Nämä kaksi asiaa eivät kuitenkaan ole toisiaan pois sulkevia. Vuoden markkinointijohtajaksi valittu Unileverin Keith Weed on kertonut, että heidän vastuulliset brändinsä kasvavat kaksi kertaa nopeammin kuin perinteiset brändit ja tuovat jo puolet kasvusta.

”Vastuullisuus ei saa kuitenkaan olla päälle liimattu tarra, vaan sen on osa liiketoimintaasi ja sisältyy kaikkeen tekemiseen. Muutos kohti vastuullisempaa markkinointia ja liiketoimintaa lähtee askeleittain, mutta on jatkuvaa tekemistä,” summaa Kolster.

Lisää tiukkoja teesejä valloittavalta puhujalta Mainontapäivässä 21.9.  www.mainontapaiva.com

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.