Editkilpailun markkinoinnillisissa sarjoissa voittajiksi nousivat Berner, Lohjan kaupunki ja SOK
Aikakausmedian järjestämässä Editkilpailussa 2023 palkittiin onnistumisia kolmessa sarjassa.
Aikakausmedian järjestämässä Editkilpailussa 2023 palkittiin onnistumisia kolmessa sarjassa.
Eka Ruola, Nitro Groupin vastaava luova johtaja on kutsuttu Golden Drum Hall of Fameen. Eka kertoo, että Golden Drum -festivaalilla on erityinen paikka hänen sydämessään. Uransa aikana Eka on toiminut juryn jäsenenä ja puhujana kahdesti. Hän on myös voittanut Grand Prix'n ja useita Golden- sekä Silver Drum -palkintoja.
Kymmenvuotistaivaltaan juhlineessa tapahtumassa jaettiin yhteensä 29 palkintoa tubettajille, Insta-vaikuttajille, tiktokkaajille, twichaajille, bloggaajille ja podcastin tekijöille.
Blogi | "Mikäpä sen antoisampaa kuin päästä perkaamaan kollegoiden parhaiksi katsomiaan tekemisiä, laittamaan niitä jonkinlaiseen paremmuusjärjestykseen sekä napsimaan takaraivoon parhaat opit? Niinpä."
Maailman suurin viestintäkilpailu, SABRE Awards, julkisti eilen vuoden 2024 voittajat. Suomesta palkittiin Kurio, SEK ja Ahjo Communications.
Maamme lupaavimmat nuoret markkinoinnin ja viestinnän osaajat on palkittu 30-vuotiaille ja sitä nuoremmille markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisille suunnatussa kilpailussa.
Digitaalisille palveluille ja digitaalisuutta hyödyntäville markkinointiviestinnän töille tarkoitetun Grand One -kilpailun palkinnot jaettiin torstaina Kattilahallissa. Paikalla oli yli 500 gaalavierasta.
Nollalinjan Silent night, violent night voitti paitsi yhteiskunnallinen-kategorian se pokkasi myös Grand Prix -palkinnon. Vuoden mainostajan on OP Ryhmä.
Tänä vuonna kilpailuun osallistui 37 tiimiä yhteensä 53 kilpailutyöllä. Näistä shortlistalle nousi yhteensä 30 työtä. Kolme tiimiä sai shortille kaksi kilpailutyötä ja yksi tiimi peräti kolme.