Kotipizza: vastuullisuus on matka

Kotipizzan missio on tehdä maailmasta parempi paikka pizza kerrallaan. Missio löytyi kolmen peruskysymyksen kautta, eli mitä tehdään, miten se tehdään ja miksi näin tehdään.  

Kotipizzan toimitusjohtaja Tommi Tervanen kertoo, että vastuullisuus on rehellisyyttä itseä, asiakkaita ja tavarantoimittajia kohtaan. Raaka-ainehankinnassa vastuullisuus on näkynyt jo pitkään. Lihatuotteet päätettiin vaihtaa kotimaisiksi kolme vuotta sitten ja tuotevalikoimaan on kehitetty kasvis- ja vegaanituotteita. Vuosittain julkaistaan vastuullisuusraportti.

”Kenenkään ei tee mieli pelkästään vastuullista pizzaa, vaan ensisijaisesti hyvänmakuista. Kotimaisuus on plussaa. Pizzalaatikossamme ei ole käytetty perfluorattuja yhdisteitä. Meillä raaka-aineista yli 60 prosenttia tulee kotimaasta. MSC-sertifikaatti takaa, että tonnikala ja katkaravut on kalastettu kestävästi. Vastuullisesti tuotetut raaka-aineet toki myös maksavat enemmän. Kestävästi kalastettu tonnikala on 15 prosenttia kalliimpaa kuin sellainen, jonka tuotannossa vastuullisuutta ei ole huomioitu.” 

Taloudelliseen vastuullisuuteen kuuluu, että ketju kantaa vastuun yrittäjistään, jotta he voivat työllistää paikallisesti.  

”On vastuullista, että ketjumme yrittäjät voivat yrittää turvallisesti. Rakastan sitä, että voin olla toteuttamassa muiden unelmia. Meillä on myös maahanmuuttajayrittäjiä, ja uskon yrittäjyyden lisääntyvän myös sitä kautta.” 

Tervanen uskoo, että kun jokin asia on 70-prosenttisesti varma, se kannattaa tehdä.  

”Usein sen 30 prosentin toteuttamiseen menisi valtavan pitkä aika, ja jos olet satavarma, kilpailijat ovat silloin jo menneet ohi oikealta ja vasemmalta. En halua kampaviinerihautomoja, neukkareita, joissa ei tapahdu muuta kuin, että viinerit vaihtuvat. Pitää olla halua kokeilla ja tahtoa onnistua. Asioita kannattaa testata live-tilanteessa matalalla hierarkialla. ”

Lue koko artikkeli 30.11. ilmestyvästä MAINOSTAJA-lehdestä.

 

Teksti: Päivi Kapiainen-Heiskanen
Kuva: Niklas Meltio

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

three + nine =