Kohderyhmämäärittelynä vastuullisuus

Haluan jakaa tarinan, jossa hienolla tavalla konkretisoituvat yrityksen arvot ja tekeminen. Yksi Suomen johtavista liikelahjojen ja huomioimisen asiantuntijayrityksistä, High Peak Finland, halusi toimia vastuullisesti ja auttaa asiakkaitaankin toimimaan samoin. Liikelahjatuotteeksi valikoituivat Omenasieppari Oy:n vastuullisesti tuotetut omenamehut ja -hillot. Omenasieppari käyttää tuotteissaan ylijäämäomenoita, joita kehitysvammaiset ja vajaatyökykyiset henkilöt on palkattu poimimaan ihmisten pihoilta. Poimijat saavat näin merkityksellistä työtä ja kunnon palkan, eikä tarpeettomia omenoita tarvitse kantaa kaatopaikalle, vaan ne päätyvät syötäväksi.

Vastuullisesti tuotettujen liikelahjojen ostajiksi High Peak Finland halusi tietysti löytää yrityksiä, joille vastuullisuudella on iso merkitys ja jotka korostavat sitä toiminnassaan. Tällaista tietoa ei rekistereistä löydy, mutta Asiakastieto Groupin kohderyhmätyökalulla vastuullisuus pystyttiin ottamaan yhdeksi poimintakriteeriksi. Internetistä löytyvästä, ns. strukturoimattomasta tiedosta, kuten kotisivudatasta poimittiin yritykset, jotka arvoissaan korostavat vastuullisuutta. Tätä kohdejoukkoa jalostettiin vielä yritysten koon ja riskiluokituksen avulla. Kontaktitiedoksi valitsimme liikelahjahankinnoista vastaavat henkilöt sekä markkinointipäättäjät puhelinnumeroineen.

”Myyntispiikki noudatti johdonmukaisesti samaa tarinaa. Soitan teille koska yrityksenne arvona on vastuullisuus ja haluamme tarjota teille vastuullisesti tuotettuja liikelahjoja. Myyjän puhelu otettiin erittäin hyvin vastaan ja keskusteluissa päästiin heti syvälle tasolle. Keskeinen havainto oli, että liikelahjojen pitää nojata arvoihin ja arvojen mukaan pitää elää” toteaa kehitysjohtaja Jukka Lylykorpi ja jatkaa: ”Suomalaiset yritykset ovat nyt selvästi siirtymässä sanoista tekoihin.”

Kampanjan tulokset olisivat voineet olla paremmat, mutta se johtui ajoituksesta.

”Olimme liian myöhään liikkeellä, sillä hankintapäätökset oli jo tehty. Oli hienoa huomata, että asiakkaat pyysivät olemaan myöhemmin yhteydessä, jotta ensi kerralla ehtivät tehdä päätökset ajoissa. Trendi on niin selvä, että tuomme tänä vuonna uusia vastuullisesti tuotettuja liikelahjoja markkinoille. Seuraavaksi tulemme käyttämään kohderyhmää vastuullisesti tuotettujen vaatteiden markkinointiin”, Lylykorpi suunnittelee.

Kohderyhmien teossa on siirrytty aikaan, jossa edelläkävijät tekevät yhä tarkemmin kohdennettuja joukkoja sellaisilla kriteereillä, joita ei aiemmin voitu edes kuvitella. Tämän ansiosta puhuttelusta saadaan suorempaa ja osuvampaa, jolloin tulokset paranevat. Ajastaan tarkka ja oikeuksistaan tietoinen markkinoinnin kohdekin joutuu entistä harvemmin ihmettelemään, miksi hänelle kyseistä tuotetta tai palvelua tarjotaan. Rajauskriteereissä on rajana enää mielikuvitus. Jos tieto on verkossa, voi sen myös löytää ja hyödyntää.

Jaakko Nors
Account Manager
Asiakastieto Group

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

eleven + five =