Mikset sä haluu?

Tavoitteet ohjaavat toimintaa. Haasteelliset tavoitteet parantavat juoksua. Kun saavuttaa mitattavat liikkeenjohdon tavoitteet, pääsee osaksi liikkeenjohtoa. Pelkällä kulubudjetilla pysyy kulueränä.

Andy McCoy ei ihastuta minua kovin paljon. Mutta yhden viisauden hän on suustaan päästänyt: ”Varo, mitä sä haluut, koska sä voit saada sen.”

Jos haluu jotain, se ohjaa toimintaa. Varo, koska se ohjaa myös alitajuisesti. Jos haluan juosta jonain päivänä maratonin, harjoittelen sen mukaisesti. Jos haluan suorittaa tutkinnon, hankin kaikki siihen tarvittavan osaamisen ja tentin.

Markkinoinnissakin pitää haluta

Olen lukenut satoja markkinointi- ja viestintäalan kilpailutöitä. Niiden perusteella markkinoinnin ja viestinnän ammattilaiset eivät haluu mitään. Eivät ostajat eivätkä myyjät.

Bisneksen tekemiseen kuuluu, että asetetaan tavoitteet. Elämänkokemukseni mukaan tavoitteiden pitää olla haastavia, jotta ihmiset innostuvat niistä ja venyvät. Ei liian kaukainen ja mahdoton, mutta sopivasti kurottamaan kannustava.

Teen parhaani ja katson, mihin se riittää. Ei. Sitä ei enää.

Tavoite ohjaa tekemistä

Urheilussakin on tavallista, että asetetaan tavoitteita. Hiihtoa inhoavana kolmekymppisenä näin hienosti vapaalla tyylillä vetävän pariskunnan Levillä. ”Hitto, jonain päivän mäkin osaan ton.” Ja niin kävi.

Elämässä yleensä on tapana asettaa tavoitteita. Talon pitää olla valmis ennen joulua. Savusaunan ennen juhannusta. Koirasta pitää saada kansainvälinen muotovalio. Pakastimessa pitää olla vähintään sata litraa mustikoita ja kaksikymmentä litraa mehua. Ja niin yleensä tapahtuu.

Hurja ja erinomainen ei ole tavoite

Mutta viestinnälle ja markkinoinnille riittää, että saatiin erinomainen näkyvyys, hurjat katsojaluvut, ennen näkemätön myynnin nousu, järjetön markkinaosuuden kasvu, hirveästi impressioita, paljon tykkääjiä ja ihan helvetisti klikkauksia. Jep.

Paljon tykkääjiä on yhden mielestä seitsemänsataa ja toisen mielestä viisituhatta. Hurja katsojaluku voi olla 50 000 tai kaksi miljoonaa.

Mutta tuhat on kaikkien mielestä tuhat. Miljoona on jokaiselle miljoona. Miljardissa on jo niin paljon nollia, että se voi päästä riippuen jo heittää. Mutta harvemmin ainakaan markkinoinnissa tavoitellaan miljardeja.

Kulubudjetilla pysyy kulueränä

Yritystä johdetaan numeroilla, mitattavilla asioilla. Jos markkinointi- ja viestintäosaston tekemisen raportoinnissa ainut luku on kulubudjetti, se pysyy kulueränä. Jos mittareissa on kasvusta kertovia lukuja, se saattaa muuttua investoinniksi.

Minua harmittaa, kun markkinoijat ja viestijät eivät näytä haluuvan mitään. Tiedän, että haluu ne olla osa liiketoimintaa ja päästä johtoryhmään ja hallituksiin. Mutta sinne pääsemistä varten tarvitaan ne numerot.

Bisneksen kasvattamisen kannalta olisi hienoa, jos markkinoinnin tekemisen tavoitteena oli kymmenen prosentin myynnin kasvu, kymmenentuhannen liidin saaminen, kuusitoista tarjouspyyntöä, viiden prosentin markkina-arvon kasvu, prosentin lasku sairauspoissaoloissa, tusina uutista laajalevikkisimmissä uutismedioissa. Tai jotain muuta mitattavaa ja toiminnan kannalta olennaista.

Rupee haluumaan. Saatat saada sen.

 

 

Kirjoittaja Tarja Virmala oli MTL:n toimitusjohtaja, nykyinen vapaa taiteilija.

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 + 3 =