Tee jotain

Moni päätyy jossain elämänsä vaiheessa pohtimaan, miten tähän on tultu ja miten tästä mennään eteenpäin. Pienemmät risteykset tulee pohdittua arkisesti työ- tai keittiönpöydän ääressä, auton ratissa ruuhkassa tai illalla hampaita pestessä. Samaan henkäisyyn tulee miettineeksi toimenpiteitä, joilla tilanteesta menee yli. Tällaisesta lähes kaikki meistä selviävät vaivatta arjen askareitten välissä.

Mitä sitten kun työssä on suurempia ja kokonaisvaltaisempia kysymyksiä? Asiakaskokemuksen kehittäminen? Työntekijäkokemus? Digitaalisuuden mahdollisuudet liiketoiminnassa? Yrityksen vastuullisuus? Tällaiset asiat tulevat eteemme töissä useammin ja useammin. Toimenpiteiden syy-seuraussuhteita pitäisi ymmärtää niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä jatkuvasti paremmin. Nämä tilanteet aiheuttavat päänvaivaa monelle.

Jotta saamme kehitystä ja muutosta aikaan, tai oikeastaan ylipäänsä, jotta saamme mitään aikaan, vaaditaan kuitenkin tekoja. Monella on tällä hetkellä suunta hukassa niin töissä kun omassa elämässä. Liian moni jää näissä tilanteissa pohdintojen ja ajattelun, ehkä jopa päätöksen tasolle. Otetaan selvää asioista, tiedetään aika hyvin mitä pitäisi tehdä, muttei tehdä silti mitään. Kun ei voi olla varma lopputuloksesta, on helpompi olla tekemättä mitään tai tehdä niin kun on aina ennenkin tehty. Noissa hetkissä olen itse koettanut ottaa aina edes yhden askeleen uuteen suuntaan, joka on minusta tuntunut siinä hetkessä isossa kuvassa oikealta ja hyvältä, rehellisesti kuulostellen. Kun olen huomannut, ettei tilanne pahentunut, olen uskaltanut pian tehdä seuraavan uuden siirron. Jos tilanne paheni, olen nostanut käden virheen merkiksi itselleni ja muille, ja tehnyt toisin. Ei ole virheitä, on vain onnistumisia ja oppimista joku viisas on sanonut.  Kumpaakaan ei tapahdu ilman tekoja.

Mieli rajoittaa meitä usein, ennen kun pääsemme lähellekään tekoja. Mitä monimutkaisempia ja laajempia vaikutuksia teoillasi on, sitä vaikeampi niitä on synnyttää. Moni ahdistuu etenkin töissä tilanteista, joissa teot vaikuttavat muihinkin, etenkin jos suunta on hukassa koko porukalla. Jos jokainen olisi rehellinen itselleen ja kantaisi vastuun omista teoistaan, niitä syntyisi varmasti enemmän ja kestävämmältä pohjalta. Silloin kenenkään ei tarvitse yksin kantaa suurista teoista vastuuta, vaan koko organisaatio tai perhe kantaa vastuun yhdessä.

”Ota vastuu omasta suunnastasi”

Tärkeintä on mielestäni aina pohtia, mitä haluat teoillasi saada aikaan. Helpottaa kun tutkailet mielikuvissa täydellistä lopputulosta. Lähdet sen jälkeen purkamaan taaksepäin, millaisia tekoja matkalla on vaadittu, oli kyse yksilöstä tai ryhmästä. Ja mikä tärkeintä, mihin kaikkeen minä voin teoillani vaikuttaa. Minulle kävi niin, että kun lähdin tekemään elämässäni asioita uudella tavalla sydän edellä ja rehellisenä itselleni, päädyin lopulta paljon parempaan tilaan, mitä olisin ikinä osannut alkuun kuvitella. En tiennyt oikeaa reittiä tai suuntaa, tiesin vain, että ei tuntunut hyvältä ja jotain on tehtävä. Rinnakkain kulkivat monet eri elämän osa-alueiden polut. Askel kerrallaan, hetki kerrallaan. Ei polku, eikä päivä. Itseäni kuunnellen, rehellisesti silmästä silmään katsoen, teoista vastuun kantaen, itselleni ja ympäristölleni. Kun vastuu itsestä kasvaa, usko siihen, että voi vaikuttaa muihinkin asioihin kasvaa siinä samalla.

Kun nyt lähdet kulkemaan, mieti mitä haluat saada aikaan. Synnytä sen jälkeen sinulle sopivia tekoja, sellaisia, että pysyt levollisin ja avoimin mielin liikkeessä. Jos joku on varmaa niin muutos. Ota vastuu omasta suunnastasi ja olostasi elämän virrassa, yksi teko kerrallaan.

 

 

Sanna Laakkio, MARK Suomen Markkinointiliiton toiminnanjohtaja. Sanna suosittelee etsimään asioihin useita näkökulmia. Päätös ei muuta mitään vaan teot, Sanna muistuttaa.

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.