Dagsmark Petfood Oy – tervetuloa verkostoomme!

Pyysimme tuoreen jäsenyrityksemme Laura Strömbergia kertomaan yrityksen tarinasta ja markkinoinnin haasteista.

”Me Dagsmarkin perustajat harmittelimme kesällä 2016, ettemme voi ruokkia koiriamme kuten ruokimme itsemme, eli hyvällä kotimaisella ruoalla.  Ihmettelimme, miksi suomalaiset koirat joutuvat syömään ulkomailta tuotua kuivamuonaa, vaikka meillä tuotetaan hyvää ruokaa ihmisillekin. Siksi perustimme suomalaista koiran kuivamuonaa valmistavan yrityksen, Dagsmark Petfoodin.

Liikeideamme on yksinkertainen. Dagsmark tuottaa suomalaisista raaka-aineista Suomessa valmistettua, ravitsemuksellisesti korkealaatuista koiranruokaa kestävällä tavalla. Meille on ollut alusta asti selvää, että reseptiikan ja tuotantoprosessien tulee olla sellaisia, joista voimme puhua ylpeästi ja avoimesti. Haluamme myös omalla esimerkillämme muuttaa nykyistä käytäntöä, jonka mukaan lemmikkiruoan alkuperämaamerkintä ei ole pakollinen.

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt yrityksellemme oikeuden käyttää Avainlippua. Olemme myös ainoa kotimainen koiran kuivamuonan valmistaja, jonka koko prosessi on Eviran, eli Elintarviketurvallisuusviraston valvonnassa.

Haluamme olla suomalaisten omistama, rakastama ja käyttämä yritys. Haluamme olla mukana sinun ja koirasi yhteisessä arjessa, tarjota hyvät lähtökohdat onnelliselle koiranelämälle. Tuotekehitys on meille erittäin tärkeää, ja siihen panostamme todella paljon.

Meille markkinointi on erittäin tärkeää ja haluamme jatkuvasti kehittää toimintaamme. Haluamme katsoa uusia markkinoinnin suuntia ja löytää jo toimivaksi todettujen keinojen lisäksi uusia keinoja ja kanavia. Haasteina markkinoinnissa ovat mm. tunnettuuden nostaminen ja uusien tuotekokeilijoiden saaminen. Lähdemme myös vientimarkkinoille: Baltia, Venäjä, Kiina ja tietysti myös Pohjoismaat ovat kiinnostavia alueita.

Odotamme Mainostajien Liiton jäsenyydeltä mm. uusia ideoita markkinointiin, ja haluamme kehittää samalla uusia verkostoja.”

 

Dagsmark Petfood Oy

Toimiala: Lemmikkiruokien valmistus
Liikevaihto: 1,7 milj.€ vuonna 2018
Henkilömäärä:  14
Tärkein luku: suomalaista Dagsmark koiran kuivamuonaa syövien koirien lukumäärä
Markkinoinnin henkilömäärä:  2
Lisätietoja: kotisivut  www.dagsmarkpetfood.fi
laura.stromberg@dagsmarkpetfood.fi

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

6 + nineteen =