Corporate Knights: Neste on vastuullisin energiasektorin yhtiö

Hiilijalanjälki

Neste on mukana Corporate Knightsin maailman vastuullisimpien yritysten 2023 Global 100 -indeksissä jo 17. kertaa peräkkäin.

Corporate Knights analysoi 6 720 yritystä suhteessa verrokkiryrityksiin toimialalla maailmanlaajuisesti, ja Neste oli yksi sadan parhaan joukkoon yltäneistä yrityksistä. Neste sijoittui indeksissä 29. sijalle ja toimialansa ensimmäiseksi.

Yrityksen tiedotteen mukaan mikään muu energiayhtiö ei ole päässyt indeksiin yhtä monta kertaa peräkkäin. Neste arvioitiin parhaaksi yritykseksi energiasektorilla, johon arvioinnissa kuului 413 yritystä.

”On kunnia olla mukana monien muiden indeksin vastuullisuuden edelläkävijöiden joukossa. Olemme kehittäneet toimintaamme merkittävästi viime vuosina pitkän aikavälin vastuullisuustavoitteidemme mukaisesti, ja työ jatkuu edelleen. Iso kiitos kuuluu Nesteen tiimille ja kumppaneillemme vuoden 2022 saavutuksistamme,” sanoo Minna Aila, Nesteen vastuullisuus- ja yhteiskuntasuhdejohtaja.

Neste on sitoutunut vähentämään asiakkaidensa kasvihuonekaasupäästöjä vuosittain vähintään 20 miljoonalla CO2e-tonnilla vuoteen 2030 mennessä ja saavuttamaan hiilineutraalin tuotannon vuoteen 2035 mennessä. Neste käynnisti vuonna 2022 strategisen selvityksen Porvoon jalostamon siirtymästä maailmanlaajuisesti johtavaksi uusiutuvien ja kiertotalousratkaisujen tuotantopaikaksi sekä raakaöljyn jalostamisesta muihin raaka-aineisiin 2030-luvun puolivälissä.

Global 100 -indeksi on vuosittainen yritysten vastuullisuutta mittaava luokitus, jonka laatii riippumaton konsulttiyritys Corporate Knights. Luokitus perustuu 25 vastuullisuusmittarin arviointiin. Nämä liittyvät esimerkiksi ympäristötehokkuuteen, puhtaisiin investointeihin ja puhtaaseen liikevaihtoon, resurssienhallintaan, henkilöstöjohtamiseen, talousjohtamiseen sekä toimittajien vastuullisuuteen.

Corporate Knights on luokitellut puhtaan liikevaihdon ja puhtaat investoinnit vuodesta 2022 alkaen oman taksonomiansa mukaisesti. Uusi menetelmä painottaa yhtä paljon puhtaan liikevaihdon ja puhtaiden investointien absoluuttista osuutta ja suoritusta suhteessa verrokkiryrityksiin. Aiemmin pisteet perustuivat yritysten suoritukseen suhteessa verrokkiyrityksiin.

Lähde: Neste Oyj

 

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

20 + eighteen =