MAKES liittyy osaksi Marketing Finlandia

Syksyllä 2017 perustettu Markkinoinnin edistämiskeskus MAKES ry lakkautetaan erillisenä liittona ja sen toiminta siirretään osaksi Marketing Finlandia.

Asiasta päätti MAKES ry:n vuosikokous 22.3.2021 ja liitoksen hyväksyi Marketing Finlandin vuosikokous 23.4.2021.

MAKES ry on ollut markkinointialan toimijoiden yhteenliittymä, jonka tarkoituksena on edistää Suomen kansantaloutta kasvattavaa markkinointia.  Yksi keino lisätä alan vaikuttavuutta oli lisätä  markkinoinnin alan liittojen ja toimijoiden yhteistyötä Suomessa. Liittojen yhteistyön syventämisessä otettiin merkittävä askel viime vuoden lopulla, kun Marketing Finlandin alle järjestäytyivät Suomen suurimmat tuotantoyhtiöt ja vaikuttajayhteisöt sekä Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL.

Edesautettuaan markkinointialan liittojen yhteistyön syventämistä MAKES katsoo yhden keskeisistä tavoitteista tulleen täytetyksi. MAKESin jäljelle jäävät tehtävät liitetään Marketing Finlandin yhteyteen. Näitä ovat mm. markkinoinnin strategisen aseman vahvistaminen, aineettomien kaupallisten investointien tason nostaminen Suomessa sekä markkinoinnin koulutuksen kehittäminen.

MAKES ry:n puheenjohtaja, hallitusammattilainen Anne Korkiakoski on tyytyväinen markkinointialan liittojen yhdistymiseen.

Markkinoinnilla on edelleen alikehittynyt rooli Suomessa ja siksi oli tärkeää löytää MAKESin tavoitteille ja tehtäville lisää resursseja käytännön tekemiseen sekä kanavia yrityspäättäjien tavoittamiseen. Etenkin vallitsevassa tilanteessa markkinoinnin merkitys korostuu, sillä kriiseistä ovat historiassa parhaiten selvinneet ne yritykset, jotka ovat panostaneet kriisienkin keskellä markkinointiin.

MAKES ry:n varapuheenjohtaja, NEOMA Business Schoolin ja Hanken Svenska handelshögskolanin professori Jaakko Aspara jatkaa:

– Vertailtaessa Ruotsiin, tai vaikkapa nykyiseen työskentelymaahani Ranskaan, Suomessa yritysten strategiat eivät vieläkään ole riittävän markkinaorientoituneita, eivätkä aineettomat kaupalliset investoinnit riittävän suuria euromääräisesti. Tämä on osasyynä kansantaloutemme heikommalle työn tuottavuudelle sekä myös kansainvälisille markkinoille vietävien lopputuotteidemme heikommalle vientiarvolle.

Marketing Finlandin toimitusjohtaja Riikka-Maria Lemminki kertoo, että liitto ottaa tyytyväisenä MAKESin tehtävät siipiensä suojaan.

Teemme merkittävää työtä markkinointia ja viestintää tekevien sekä alalle palveluja tuottavien yritysten edunvalvojana, joten tämä on luonnollinen kehitysaskel. Jäsenyritystemme lisäksi tavoitamme laajan joukon kotimaisia yrityksiä, ja etenkin pienissä sekä keskisuurissa yrityksissä markkinoinnin merkitystä ei vielä ymmärretä tai osaaminen on heikkoa. Tulevaisuudessa tavoitteenamme on vahvistaa myös yhteistyötä yliopistojen sekä oppilaitosten kanssa, jotta nämä voivat tuottaa oikeanlaista osaamista yritysten tarpeisiin.

Marketing Finland perustaa kevään aikana MAKESin työtä jatkavan asiantuntijaryhmän, jonne kutsutaan monipuolisesti kotimaisia markkinoinnin ja liiketoiminnan vaikuttajia.

Lisätietoja antavat:

Marketing Finland
Riikka-Maria Lemminki, toimitusjohtaja
puh. +358 40 578 1974 / riikka@marketingfinland.fi

MAKES ry
Anne Korkiakoski, hallituksen puheenjohtaja
puh. +358 50 67411 /  anne.korkiakoski@gmail.com

Jaakko Aspara, hallituksen varapuheenjohtaja
puh.  +33 65 820 7723 / jaakko.aspara@neoma-bs.fr

 

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

20 − 19 =