Printtilehtien tutkimus uudistuu

Kansallinen Mediatutkimus (KMT) uudistuu ensi vuonna tavoitteenaan alemmat kustannukset mutta edelleen laadukas selvitys lehtien ja digilehtien lukijoista.

Printin osuus ns. pienestä mainoskakusta on pudonnut 66 prosentista vuonna 2010 37 prosenttiin vuonna 2017. Uudella virtaviivaistetulla ja mobiilioptimoidulla kyselyllä pyritään saamaan jatkossakin kattava selvitys sanoma- ja aikakauslehtien lukijoista.

Jatkossa lukijoista on käytettävissä vain yksi datalähde, mikä helpottaa tietopankin käyttöä. Heikennyksenä aiempaan voidaan pitää tulosten vertailukelpoisuuden katkeamista, 12-14-vuotiaiden lukijoiden sekä joidenkin mainontaan ja lukemiseen liittyvien kysymysten poisjäämistä.

Uudistus käynnistyy ensi vuoden alusta, ja uudet tulokset saadaan maalis-huhtikuussa 2020. Tulokset raportoidaan jatkossa vuosittain puolen vuoden sijaan. Tämä tarkoittaa sitä, että muutokset raportointikertojen välillä voivat olla suurempia ja uusien medioiden mukaantulo tutkimukseen on hitaampaa.

Kansallinen Mediatutkimus (KMT) on printtimedia-alan yhdessä tilaama tutkimuskokonaisuus. Tutkimuksen päätilaaja on MediaAuditFinland Oy ja toteuttaja Kantar TNS Oy. Printtimedian valuuttana käytetyn lukijamäärän lisäksi KMT:ssä kerätään syventävää tietoa vastaajien lehtien ja niiden digitaalisten versioiden lukemisesta, lukuvälineistä sekä lukijakunnan rakenteesta. Lisäksi raportoidaan yleisestä mediankäytöstä, kuluttamisesta, vastaajien ostoaikeista sekä kiinnostuksen kohteista.

 

Lähde: MediaAuditFInland

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.