Vaikuttajamarkkinoinnin vaihtelevat säännöt hämmentävät Saksassa

Berliinissä toimiva tuomioistuin katsoi, että Instagram-vaikuttajan tuotepostaus on mainontaa, vaikkei hän ollut saanut siitä minkäänlaista korvausta.

Saksalainen vaikuttaja, joka postasi kuvia itsestään useiden tuotteiden vierellä ja linkitti tuotteet brändien verkkosivuille sai sakot Berliinin tuomi-istuimessa vaikka kyseessä ei ollut kaupallinen yhteistyö yritysten kanssa. Päätöksen mukaan vaikuttajan olisi pitänyt merkitä kuvat mainokseksi, vaikka hän ei ollut saanut vastineeksi postauksistaan ilmaisia tuotteita tai rahaa. Tuomioistuimen päätökseen vaikutti se, että vaikuttajalla on 50 tuhatta seuraajaa Instagramissa, hän on vaikuttaja ja siksi hänen postauksensa ovat enemmän kaupallisluonteisia kuin ei kaupallisia.

Päätös oli ristiriidassa aikaisemmin Mûnchenissa annetun päätöksen kanssa sekä myös paikallisen ohjeistuksen kanssa, jossa sanotaan, ettei kaupallisen yhteistyön merkitää tarvita, jos vastineena on saatu maksuttomia tuotteita.

Mainostajien Liiton kattojärjestö The World Federation of Advertisers (WFA) on laatimassa jäsenilleen vaikuttajamarkkinoinnin ohjeita. WFA:n tuoreen selvityksen mukaan 65 % markkinoijista aikoo lisätä vaikuttajamarkkinoinnin panostuksia tulevien 12 kuukauden aikana ja siksi yhtenäiset pelisäännöt ovat tärkeitä. Myös Mainostajien Liitto on avannut keskustelun eri tahojen kanssa yhtenäisten sääntöjen rakentamisesta Suomeen. ”Kuluttajien luottamus on markkinoijalle arvokasta ja siksi vaikuttajamarkkinoinnin lisääntyessä on tärkeää, että meillä on samanlaiset pelisäännöt ja niitä noudatetaan”, sanoo Mainostajien Liiton toimitusjohtaja Riikka-Maria Lemminki.

 

Lue myös Vaikuttajamarkkinointia hyödynnetään vielä vaihtelevasti

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.