Voitto-mainoselokuvakilpailun finalistit on valittu

Voitto-mainoselokuvakilpailun shortlistalle valittiin jälleen värikäs kattaus vuoden 2021 tasokkaimpia mainoselokuvia. Mainostajista eniten töitä finaaliin sai Lidl Suomi (6).

Tuotantoyhtiöistä eniten shortlistalle päätyi töitä Directors Guildilta (7) ja mainostoimistoista Folk Finlandilta (7). Voittajat palkitaan Voitto-gaalassa 5.4.2022.

Mainoselokuvakilpailussa on tänä vuonna viisi sarjaa: yleinen, yhteiskunnallinen ja kulttuuri, online-video, efekti ja animointi sekä musiikki ja äänisuunnittelu. Yleisö pääsee edellisvuoden tapaan äänestämään suosikkimainoselokuvaansa 1.3.2022 alkaen kilpailun verkkosivuilla osoitteessa www.voittokilpailu.fi/shortlist.

Kilpailutöiden määrä kasvoi viime vuodesta. Töitä ilmoitettiin mukaan 180, joista shortlistalle pääsi yhteensä 35. Listalle nousi myös ennestään tuttuja mainostajia, ja tuomaristo iloitsi monien toimijoiden muuntautumiskyvystä.

”Shortlistalle valikoitujen joukossa on jonkun verran aikaisemmilta vuosilta tuttuja mainostajia, ja erityisesti tuomaristo ilahtui toimijoista, jotka ovat pystyneet uudistumaan. Nopea reagointi kilpailijan tekemiseen sekä hulluttelu, jota ei ole vesitetty liialla järjenkäytöllä, saivat tuomariston hykertelemään. Online-sarjassa arvostettiin myös sisällön tärkeyttä – “jakaisinko tämän omassa somessa” oli yksi käytetyistä kriteereistä”, kertoo tuomariston puheenjohtaja Katariina Harteela.

Pandemian vaikutukset eivät Harteelan mukaan näkyneet enää yhtä selkeästi vuoden 2021 mainoselokuvien teemoissa:

”Toisena koronavuonna filmeissä ei noussut selkeitä trendejä tai teemoja – pieninä poikkeuksina useammassa kilpailutyössä esiintynyt jalkapallo sekä toimistoympäristö. Tuomaristossa pohdimmekin, onko etätyön tekijöille iskenyt toimistonkaipuu, jota paikataan mainoselokuvilla.”

Harteelan mukaan tuomaristo mietti paljon sitä, missä menee kaupallisen ja yhteiskunnallisen mainoksen raja. Mikä on oikea paikka ja tapa palkita brändejä, jotka käyttävät valtaansa siihen, että maailmasta tulee parempi paikka? Kuinka järjestöjen ja kulttuuritoimijoiden viesteille saa raivattua tilaa mediahälyn keskeltä? Näihin kysymyksiin tuomariston keskusteluissa etsittiin vastausta niin yhteiskunnallista sarjaa kuin online-kategoriaakin pohdittaessa.

”Kaikkiaan kilpailutöiden monipuolisuus ilahdutti niin teemojen, genrejen kuin nousseiden tunnetilojen osalta. Tuomaristo kiittää hyvistä nauruista ja tunnustaa, että myös muutama kyynel vierähti poskelle filmejä katsellessa.”

Suomalaisen mainoselokuvan tasoa ja arvostusta edistämään sekä tekijöiden ammattitaitoa kehittämään tarkoitettu Voitto-mainoselokuvakilpailu pidetään tänä vuonna 27. kertaa. Sen järjestää Audiovisual Producers Finland – APFI ry, ja pääyhteistyökumppanina toimii kaupallisen television puolestapuhuja Screenforce Finland. Finnkino Oy sponsoroi kilpailua.

Yleinen sarja

E

Mainostaja: Snellmanin Lihanjalostus
Mainostoimisto: United Writers
Tuotantoyhtiö: Grillifilms

Kekkilä – Kukoistaville suhteille

Mainostaja: Kekkilä
Mainostoimisto: Bob the Robot
Tuotantoyhtiö: Pictures Helsinki

Freeze Frame

Mainostaja: Gigantti
Mainostoimisto: NORD DDB Helsinki
Tuotantoyhtiö: Lucy Loves Stories

Bussikuski

Mainostaja: Saarioinen
Mainostoimisto: Ryhmä Creative
Tuotantoyhtiö: Directors Guild

Kansallislehti (KÄÄK)

Mainostaja: Sanoma Magazines / Aku Ankka
Mainostoimisto: Ryhmä Creative
Tuotantoyhtiö: Directors Guild

Vaasalaisesta sähköstä riittää jaettavaa

Mainostaja: Vaasan Sähkö
Mainostoimisto: Folk Finland
Tuotantoyhtiö: Directors Guild

Toinen puoliaika

Mainostaja: Lidl Suomi
Mainostoimisto: Folk Finland
Tuotantoyhtiö: Directors Guild

Puuseppä ja nukke

Mainostaja: Lidl Suomi
Mainostoimisto: Folk Finland
Tuotantoyhtiö: Otto Tuotanto

Tavoitteena maailman onnellisimmat silmät

Mainostaja: Silmäasema
Mainostoimisto: Wörks
Tuotantoyhtiö: Cocoa Mediaproductions

HSL – Ei kotiintuloaikoja

Mainostaja: HSL Helsingin seudun liikenne
Mainostoimisto: Sherpa
Tuotantoyhtiö: Long Story Short

Bounce

Mainostaja: Woodio
Mainostoimisto: Domino Analytica
Tuotantoyhtiö: Woodpecker

Veikkaus – Huippu urheilija Kiri-Kalle: Grönholm

Mainostaja: Veikkaus
Mainostoimisto: Miltton
Tuotantoyhtiö: Woodpecker

Prisma – Paluu arkeen

Mainostaja: S-Ryhmä
Mainostoimisto: TBWA\Helsinki
Tuotantoyhtiö: Directors Guild

SAKA – Kyllä kyllä (galleria)

Mainostaja: Saka Finland
Mainostoimisto: Avidly
Tuotantoyhtiö: Grillifilms

Niille, jotka eivät syö Mä****rissä

Mainostaja: Burger King
Mainostoimisto: TBWA\Helsinki
Tuotantoyhtiö: TBWA\Screen

Puhelu

Mainostaja: Digita
Mainostoimisto: Miltton
Tuotantoyhtiö: Mjölk

Wolt City

Mainostaja: Wolt
Mainostoimisto: Wolt
Tuotantoyhtiö: Milford Film & Animation

Yhteiskunnallinen ja kulttuuri

Yksinäinen tyttö

Mainostaja: Pelastusarmeija
Mainostoimisto: Make it Simple
Tuotantoyhtiö: Otto Tuotanto

Mielinauha 2021

Mainostaja: MIELI Suomen mielenterveys ry
Mainostoimisto: NORD DDB Helsinki
Tuotantoyhtiö: Woodpecker

Virtuaalivaikuttaja Myrsky

Mainostaja: MIELI Suomen mielenterveys ry
Mainostoimisto: Bob the Robot
Tuotantoyhtiö: Pictures Helsinki

Online-video

Elisa – Pidetään yhteyttä. Pidetään yhtä

Mainostaja: Elisa
Mainostoimisto: Bob the Robot
Tuotantoyhtiö: Pictures Helsinki

Lidl – Kursoripeli

Mainostaja: Lidl Suomi
Mainostoimisto: Folk Finland
Tuotantoyhtiö: Directors Guild

Lidl Atlético – Ensimmäinen puoliaika

Mainostaja: Lidl Suomi
Mainostoimisto: Folk Finland
Tuotantoyhtiö: Directors Guild

Pohjantähti: Läsnäolo vs poissaolo

Mainostaja: Pohjantähti keskinäinen vakuutusyhtiö
Mainostoimisto: Kauas Creative
Tuotantoyhtiö: Kauas Creative

Make Sure You Can Trust Your Mac – The Blue Wire

Mainostaja: Clean My Mac X
Mainostoimisto: TBWA\Helsinki
Tuotantoyhtiö: Mjölk

Virtuaalivaikuttaja Myrsky

Mainostaja: MIELI Suomen mielenterveys ry
Mainostoimisto: Bob the Robot
Tuotantoyhtiö: Pictures Helsinki

Suunto 9 Peak

Mainostaja: Suunto
Mainostoimisto: Mjölk
Tuotantoyhtiö: Mjölk

Pukukoodi: Vapaus

Mainostaja: Zalando
Mainostoimisto: SEK
Tuotantoyhtiö: Simelius & Simelius

Efekti ja animointi

HS Ympäristö – Lue itsesi osaksi ympäristöä

Mainostaja: Helsingin Sanomat
Mainostoimisto: TBWA\Helsinki
Tuotantoyhtiö: Cocoa Mediaproductions

Teleport to Any Reality – Introducing Varjo Reality Cloud

Mainostaja: Varjo
Mainostoimisto: 20/20 Helsinki
Tuotantoyhtiö: 20/20 Helsinki

Kesäihmisen paras ystävä

Mainostaja: S-Ryhmä / S-Market
Mainostoimisto: Bob the Robot
Tuotantoyhtiö: Pictures Helsinki

Hintaharmitus

Mainostaja: Nordea Rahoitus
Mainostoimisto: N2 Creative
Tuotantoyhtiö: N2 Studio

Musiikki ja äänisuunnittelu

Maku, joka herättää tekijän

Mainostaja: Paulig
Mainostoimisto: SEK
Tuotantoyhtiö: OSASTO

Puuseppä ja nukke

Mainostaja: Lidl Suomi
Mainostoimisto: Folk Finland
Tuotantoyhtiö: Otto Tuotanto

Lidl Suomi feat. Spekti – Ay Makarena

Mainostaja: Lidl Suomi
Mainostoimisto: Folk Finland
Tuotantoyhtiö: Directors Guild

 

Tuomaristo

Kilpailun yleiseen, online-video sekä yhteiskunnallinen ja kulttuuri -sarjojen tuomaristoon kuuluivat puheenjohtaja, Creative Director Katariina Harteela, Reaktor Creative; tuottaja Juhana Salminen, Tonto Helsinki; Art director & Director Jenni Salonen, Veli Studio;  tuottaja Seppo Kerkelä; Creative Director Taneli Mustonen, Don Films; Executive Creative Director Marko Vuorensola, We Are Open; Copywriter/Creative Lead Juha Snellman, Wunderman Thompson Finland; Liiketoimintajohtaja, yksityisasiakkaat, Group CMO Karolus Viitala, Mehiläinen; Director of Marketing and Communications Seppo Niemelä, Verkkokauppa.com; Senior Brand Marketing Manager Eeva Aaltonen, Rovio sekä toimitusjohtaja Riikka-Maria Lemminki, Marketing Finland, jonka korvasi ensimmäisessä kokouksessa Senior Advisor Maarit Aarrekangas, Marketing Finland.

Kilpailun efekti ja animointi -sarjan tuomaristoon kuuluivat ohjaaja Misko Iho; Colorist Henri Pulla; VFX Supervisor/3D Lead Lasse Kilpiä, Post Control sekä Creative Lead/Marketing Video Production Jussi Lehto, Rovio.

Musiikki ja äänisuunnittelu -sarjan tuomaristoon kuuluivat äänisuunnittelija Jukka Åkerman, Toast Post; leikkaaja/säveltäjä Antony Bentley; säveltäjä/äänisuunnittelija Tuomas Nikkinen, Helsinki Sound Factory sekä muusikko Eva Louhivuori.

Lisätietoja antaa:

Olli Nurminen, projektipäällikkö
Audiovisual Producers Finland – APFI ry
olli.nurminen@apfi.fi
puh. 040 146 8210

Audiovisual Producers Finland – APFI on kotimaisten av-sisällöntuottajien edunvalvonta- ja tekijänoikeusjärjestö. APFI:n tehtävinä ovat suomalaisen audiovisuaalisen sisältötuotantoalan tuottajien edunvalvonta, kansainvälistymisen edistäminen, tekijänoikeuksien kollektiivinen hallinnointi sekä alan tapahtumien ja kilpailujen järjestäminen.

Screenforce Finland on Suomen kaupallisten televisioiden yhteinen toimielin. Jäseninä ovat MTV Oy, Sanoma Media Oy, Discovery Finland, Fox Networks Group ja ViacomCBS Networks International Nordics. Screenforcen tehtävänä on edistää kaupallista TV toimintaa Suomessa. Screenforce tuo kansainvälisen verkostonsa kautta parhaat palat televisioon liittyen myös maailmalta Suomen markkinan käyttöön.

 

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

13 + 6 =