Voitto-mainoselokuvakilpailun shortlista julkistettiin

Myös yleisö pääsee äänestämään suosikkimainostaan.

Mainostajista eniten töitä shortlistalle sai S-ryhmä (4). Tuotantoyhtiöistä eniten shortlistalle päätyi töitä Otto Tuotannolta (9) ja mainostoimistoista Bob the Robotilta (9).

Kilpailussa on tänä vuonna neljä sarjaa: yleinen, online-video, yhteiskunnallinen ja kulttuuri sekä musiikki- ja äänisuunnittelu. Ilmoitetusta 150 työstä shortlistalle nostettiin 26. Kilpailutöiden määrä pieneni oletetusti hieman viime vuosien määristä.

”Kuten kaikki tiedämme, takana on haastavat 12 kuukautta. Myös mainoselokuvalle. Voitto-kisan näkökulmasta tilanne on seuraava: jos ylipäänsä osaat kertoa tarinan, olet jo hyvin pitkällä. Jos ja kun tuo tarina on yhtään kiinnostava, liittyy tuotteeseen ja aiheuttaa jonkun toivotun, yleensä positiivisen reaktion, aina parempi”, toteaa tuomariston puheenjohtaja, Zebra Productionin luova vastaava tuottaja Mika Sylvin.

”Tänä vuonna filmejä, jotka nousisivat näiden perusvaateiden yläpuolelle, yllättäisivät ja parhaimmillaan ”räjäyttäisivät tajunnan”, oli aiempaa vähemmän, joten jatkoon pääsivät hyvin kerrotut tarinat, jotka tuottivat positiivis-emotionaalisen reaktion, mikä sitten puolestaan siirtyi tuotteeseen”, sanoo Sylvin.

Suomalaisen mainoselokuvan tasoa ja arvostusta edistämään sekä tekijöiden ammattitaitoa kehittämään tarkoitetun kilpailun järjestää Audiovisual Producers Finland – APFI ry ja sen pääyhteistyökumppani on kaupallisen television puolestapuhuja Screenforce Finland.

Pandemian vaikutus näkyi paitsi mainosten määrässä myös teemoissa

”Sisällössä palattiin monesti ihmisläheisiin aiheisiin: yhdessäoloon, läheisyyteen, huolenpitoon ja luontoon. Päivittäistavarakaupan ulostulot henkilökunnan kautta olivat vahvasti ajassa kiinni ja toivat katsojalle mielenkiintoista kulmaa (esim. HOK ELANTO 294 ja S-ryhmän ”Tulkoon mitä vaan”). Valtioneuvosto taas tsemppasi ”Maa, joka nousee jaloilleen” -filmillään, ja ihmisten mielenterveydestä oltiin huolissaan #MITÄKUULUU – Mieli Ry:n mainoselokuvassa”, toteaa Screenforce Finlandin toiminnanjohtaja Anna Lujanen.

Toisaalta mainoksissa näkyi myös viihteellisyyttä ja komediaa, jotka toivat ripauksen piristystä harmauden keskelle.

Voittajat julkistetaan striimin välityksellä nähtävässä Voitto-gaalassa 18.3.2021 klo 15.00. Myös yleisö pääsee äänestämään suosikkimainostaan shortlistalta www.voittokilpailu.fi sivustolla, jossa filmit ovat nyt katsottavissa. Äänestys päättyy 14.3.

Voitto – suomalainen mainoselokuvakilpailu 2020 -shortlist:

Yleinen sarja

ÄSSÄTIIMI
Mainostaja: PRISMA
Mainostoimisto: MAKE IT SIMPLE
Tuotantoyhtiö: OTTO TUOTANTO

KIERROS YMPÄRI
Mainostaja: PIKLAS
Mainostoimisto: FOLK FINLAND
Tuotantoyhtiö: OTTO TUOTANTO

RUUSUNEN
Mainostaja: LIDL SUOMI
Mainostoimisto: FOLK FINLAND
Tuotantoyhtiö: OTTO TUOTANTO

JOTTA MAAILMA EI HUKU ROSKAAN
Mainostaja: HUUTO.NET
Mainostoimisto: BOB THE ROBOT
Tuotantoyhtiö: LUCY LOVES STORIES

VÄRIT HERÄÄVÄT ELÄMÄÄN
Mainostaja: VEIKKAUS
Mainostoimisto: MILTTON
Tuotantoyhtiö: OTTO TUOTANTO

PYÖREÄ NOLLA
Mainostaja: KOTIPIZZA
Mainostoimisto: N2
Tuotantoyhtiö: GRILLIFILMS

TAHDON SERENADI
Mainostaja: SÄÄSTÖPANKKI
Mainostoimisto: FOLK FINLAND
Tuotantoyhtiö: OTTO TUOTANTO

RISIFRUTTI-SARJA
Mainostaja: ORKLA FOODS FINLAND
Mainostoimisto: LM&SOMECO
Tuotantoyhtiö: DIRECTORS GUILD

ELISAN FANIT: ESKO JA 5G
Mainostaja: ELISA
Mainostoimisto: BOB THE ROBOT
Tuotantoyhtiö: OTTO TUOTANTO

ELÄMÄN JÄNNITTÄVIIN MUUTOKSIIN – TUIJOTUS
Mainostaja: KIINTEISTÖMAAILMA
Mainostoimisto: MOTLEY
Tuotantoyhtiö: TONTO HELSINKI

OSUUSKAUPPAVAALIT-SARJA
Mainostaja: HOK-ELANTO
Mainostoimisto: BOB THE ROBOT
Tuotantoyhtiö: PICTURES HELSINKI

Online-sarja

VALIO ODDLYGOOD REPORTTERI -SARJA
Mainostaja: VALIO
Mainostoimisto: BOB THE ROBOT
Tuotantoyhtiö: LUCY LOVES STORIES

KESÄLAIF
Mainostaja: LIDL SUOMI
Mainostoimisto: FOLK FINLAND
Tuotantoyhtiö: DIRECTORS GUILD

OMAN JUTUN EHTII LÖYTÄÄ MYÖHEMMINKIN
Mainostaja: HELSINGIN KAUPUNKI
Mainostoimisto: MILTTON
Tuotantoyhtiö: MILTTON

VARJO HIGHEST-PERFORMANCE XR FOR EVERY WORKPLACE
Mainostaja: VARJO
Mainostoimisto: 20/20 HELSINKI
Tuotantoyhtiö: 20/20 HELSINKI

OISKO AIKA AIKUISTUA?
Mainostaja: OPISKELIJAN K-PLUSSA
Mainostoimisto: PARCERO MARKETING PARTNER
Tuotantoyhtiö: TONTO HELSINKI

KUULOKKEET
Mainostaja: PRISJAKT FINLAND
Mainostoimisto: MAKE IT SIMPLE
Tuotantoyhtiö: GRILLIFILMS

TYRNI-HEINONEN
Mainostaja: 9
Mainostoimisto: SNACKSIZE
Tuotantoyhtiö: SNACKSIZE

HOK ELANTO 294
Mainostaja: HOK-ELANTO
Mainostoimisto: BOB THE ROBOT
Tuotantoyhtiö: PICTURES HELSINKI

Yhteiskunnallinen ja kulttuuri

 KOTONA
Mainostaja: PELASTUSARMEIJA
Mainostoimisto: MAKE IT SIMPLE
Tuotantoyhtiö: OTTO TUOTANTO

VETERAANIN PÄIVÄKÄSKY
Mainostaja: SUOMEN SOTAVETERAANILIITTO
Mainostoimisto: FOLK FINLAND
Tuotantoyhtiö: OTTO TUOTANTO

MAA, JOKA NOUSEE AINA JALOILLEE
Mainostaja: VALTIONEUVOSTO
Mainostoimisto: BOB THE ROBOT
Tuotantoyhtiö: PICTURES HELSINKI

#MITÄKUULUU – KYSY, KUUNTELE, KERRO
Mainostaja: MIELI RY
Mainostoimisto: BOB THE ROBOT
Tuotantoyhtiö: PICTURES HELSINKI

Musiikki- ja äänisuunnittelu

 TULKOON MITÄ VAAN
Mainostaja: S-RYHMÄ
Mainostoimisto: BOB THE ROBOT
Tuotantoyhtiö: PICTURES HELSINKI

MAKUJEN TAIKAA JOULUUN
Mainostaja: S-MARKET
Mainostoimisto: BOB THE ROBOT
Tuotantoyhtiö: PICTURES HELSINKI

VÄRIT HERÄÄVÄT ELÄMÄÄN
Mainostaja: VEIKKAUS
Mainostoimisto: MILTTON
Tuotantoyhtiö: OTTO TUOTANTO

Yleisöäänestys: www.voittokilpailu.fi

Voitto-kilpailun tarkoituksena on edistää suomalaisen mainoselokuvan tasoa ja arvostusta sekä kehittää tekijöiden ammattitaitoa. SATU ry, Mainostajien Liitto ry (nykyisin Marketing Finland) ja MARK Suomen Markkinointiliitto ry rekisteröivät ©Voitto mainoselokuvakilpailu -tavaramerkin vuonna 1999. Nykyään kilpailun järjestämisestä vastaa Audiovisual Producers Finland – APFI ry. Viime vuonna Voitto juhli 25-vuotisjuhliaan.

Lisätietoja:
Olli Nurminen, projektipäällikkö
Audiovisual Producers Finland – APFI ry
olli.nurminen@apfi.fi, puh. 040 1468210

Audiovisual Producers Finland – APFI on kotimaisten av-sisällöntuottajien edunvalvonta- ja tekijänoikeusjärjestö. APFI:n tehtävinä ovat suomalaisen audiovisuaalisen sisältötuotantoalan tuottajien edunvalvonta, kansainvälistymisen edistäminen, tekijänoikeuksien kollektiivinen hallinnointi sekä alan tapahtumien ja kilpailujen järjestäminen.

Screenforce Finland on Suomen kaupallisten televisioiden yhteinen toimielin. Jäseninä ovat MTV Oy, Sanoma Media Oy, Discovery Finland, Fox Networks Group ja ViacomCBS Networks International Nordics. Screenforcen tehtävänä on edistää kaupallista tv-toimintaa Suomessa.

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

fourteen + 10 =