Swappien brändinrakennus YouTubessa tuotti tulosta

Google nosti suomalaisen Swappien esimerkiksi onnistuneesta brändinrakentamisesta YouTubessa.

Koneoppimista hyödyntänyt YouTube-mainonta johti siihen, että 30 miljoonaa uutta potentiaalista asiakasta harkitsee Swappieta älypuhelimen ostamiseksi. Swappiella ollaan tyytyväisiä tuloksiin, jotka ovat syntyneet paitsi automaation, ennen kaikkea pitkäjänteisen kokeilemisen ansiosta.

Swappie on Euroopan johtava huollettuja iPhone-puhelimia myyvä teknologiayritys, joka tarjoaa edullisen ja ympäristöystävällisen tavan puhelimen vaihtoon. Vuonna 2020 yritys laajeni seitsemään uuteen maahan ja toimii tällä hetkellä yli kymmenessä Euroopan maassa.

Uusilla markkinoilla Swappie halusi panostaa erityisesti luottamuksen rakentamiseen, sillä yhtiössä tiedostettiin kuluttajien valintoja ohjaavat tottumukset: tuttuja brändejä suositaan. Uusienkin brändien sivustoilla käydään, mutta vierailut eivät johda myyntiin.

Brändin vahvistamiseksi Swappiella päätettiin panostaa videoihin, sillä yhtiössä tiedettiin, että videot ovat tehokas tarinankerronnan väline myös potentiaalisille asiakkaille. Koska videomainonnassa on tavallista enemmän muuttujia, yksittäisen käyttäjän ostopolun ja siihen vaikuttaneiden tekijöiden analysointi on haastavampaa.

Mainonta kuitenkin keskitettiin YouTubeen, jossa Swappie hyödynsi Maximise Lift -ominaisuutta. Koneoppimiseen perustuva ominaisuus näyttää mainoksia niille, joille se olettaa viestin lisäävän eniten brändin tai tuotteen harkintaa. Samalla mainostajalla on mahdollisuus kokeilla erilaisia viestejä ja siten päätellä, mikä toimii parhaiten.

”Luottamuksen rakentaminen on tärkeä osa markkinoille tuloa, erityisesti meidän toimialallamme”, sanoo Swappien Head of Growth Marketing Janne Aartolahti. ”Siksi tarinankerronta on meille avaintekijä. Halusimme näyttää osoittaa kuluttajille, että me myös toimimme luotettavasti sen sijaan, että vain väittäisimme tekevämme niin.”

YouTuben toimialajohtaja Robert From kannustaa perehtymään kuluttajien tarpeisiin uusia tapoja hyödyntämällä. Tuloksellinen brändin rakennus vaatii jatkuvaa testausta, älykkäämpää mittaamista ja automaatiota. Videomainonta ei ole vain markkinointifunnelin yläpään keino, vaan sillä voidaan tehokkaasti vaikuttaa asiakkaan mieltymyksiin syvempää brändisuhdetta rakentaessa.

Tuloksia:

  • 30 miljoonaa uutta potentiaalista asiakasta harkitsee Swappieta älypuhelimen ostamiseksi. Kun tavoitteena on laajentua uusille markkinoille, on tällainen luku ennestään tuntemattomalle brändille todella hyvä. Kyse ei ole vain bränditietoisuudesta vaan siitä, että brändin tuotteita myös halutaan ostaa.
  • Swappien asiakashankinnan kustannukset pienenivät 17 prosentilla.
  • Pitkäjänteinen brändinrakennus vaatii testaamista ja kokeilemista. Automaation ansiosta Swappie voi käyttää 10 kertaa vähemmän aikaa testiasetuksiin ja tulosten analysointiin.
  • Onnistuneen automatisoinnin ansiosta Swappie säästi aikaa, jonka se pystyi käyttämään oman toimintansa tehostamiseeen. Siten Swappiella voidaan työskennellä enemmän strategisten ja luovien työtehtävien parissa. 
  • Swappien kannalta kiinnostava tulos on myös se, että se nostettiin onnistuneeksi esimerkiksi brändinrakentamisesta. Se on suomalaiselle yritykselle hieno saavutus!

Katso esimerkkivideo.

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

16 − 12 =