Jos yritykset lopettavat liikunnan tukemisen, loppuu liike

Liikunta, nuoret

Marketing Finland, SPOT ry, Lahti Region, Lahden alueen kehitysyhtiö sekä Lahden kaupunki järjestivät marraskuussa vastuullisen urheilumarkkinoinnin tilaisuuden, jossa keskusteltiin urheilusta, vastuullisuudesta ja yritysten roolista urheilun tukijana.

Seminaaripaikkana oli vuoden 2021 ympäristöpääkaupunki Lahden Salppurin kisamonttu.

Suomessa yritysten ja liikunnan yhteistyöllä on pitkät perinteet, ja yritysten antaman tuen merkitys on tärkeä valtion tuen laskiessa. Etenkin elintarviketeollisuuden brändit ovat olleet vahvasti mukana lasten- ja nuorten urheilutoiminnan tukemisessa. Valion Outi Lindberg kertoi Valio Akatemiasta, joka on jo jakanut 2880 stipendiä nuorille urheilijoille.

Valtiovarainministeriön tilaama EPELI-hanke ja siihen liittynyt keskustelu on kuitenkin laittanut elintarvikealan toimijat miettimään voivatko he jatkossa olla mukana tukemassa brändillään lasten- ja nuorten urheilutoimintaa.

Lasten liikalihavuus ja liikkumattomuus on kasvava trendi ja syyllisenä siihen on nähty epäterveellisten elintarvikkeiden markkinointi. Marketing Finland pitää tätä vääränä kehityssuuntana.

”Se, että yritykset vähentävät urheilun ja urheilutapahtumien tukemista ei ratkaise nuorten ylipaino- ja liikkumattomuusongelmaa”, muistuttaa Marketing Finlandin toimitusjohtaja Riikka-Maria Lemminki. Samoilla linjoilla oli Olympiakomitean Mikko Selin, joka totesi, että jos yritykset eivät ole mukana liikunnassa, niin liike loppuu.

Urheilun ja yritysten suhde voi myös edistää kauppasuhteita. Jani Backman kertoi, että LADEC Oy:n vetämä Sport Hub -hanke on jo auttanut kotimaisia sekä myös kansainvälisiä firmoja avaamaan kansainvälisiä ovia.

Salpausselän 100-vuotiskilpailut järjestetään 24.3.-26.3.2023 Lahdessa. Salppuri Oy:n toimitusjohtaja Tomi-Pekka Kolu kertoo, että kilpailujen sosiaalinen ja taloudellinen merkitys alueelle on valtava. Juhlavuoden kunniaksi osana kilpailuja toteutetaan yhdessä kumppanien kanssa sata vastuullisuustekoa.
 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

4 × 3 =