Mainonnan eettisen neuvoston (MEN) uusimmat lausunnot | syyskuu 2023
MENin kolme huomautusta koskevat piilomainontaa, mainostunnisteen puutteellista selkeyttä ja nuorille sopimattoman nikotiinituotteen piilomainontaa.
MENin kolme huomautusta koskevat piilomainontaa, mainostunnisteen puutteellista selkeyttä ja nuorille sopimattoman nikotiinituotteen piilomainontaa.
Tänä vuonna kilpailuun osallistui 44 tiimiä yhteensä 50 kilpailutyöllä. Näistä shortlistalle nousi 22 tiimiltä yhteensä 23 työtä. Yksi tiimi sai shortille kaksi kilpailutyötä.
TikTok kertoo blogissaan asettaneensa oletusarvoisen 60 minuutin ruutuaikarajan 13-17-vuotiaille käyttäjille.
Blogi | "Sinä nuoren leijonan iässä oleva suunnittelija: jos yhtään vielä mietit, pitäisikö osallistua Young Lions -kilpailuun vai ei, niin suosittelen lämpimästi – osallistu!"
Suomessa yritysten ja liikunnan yhteistyöllä on pitkät perinteet, ja yritysten antaman tuen merkitys on tärkeä valtion tuen laskiessa.
Blogi | "TikTok on sisältöjen puolesta kuin nälkäisen pedon kita, jota pitää ruokkia nopeasti ja jatkuvasti."
Blogi | Uusia ohjaajakykyjä palkitseva Young Director Award-kilpailu vietti Cannesissa 25. juhlavuottaan.
Erityisesti nuorten suosiossa oleva somealusta TikTok on julkaissut oppaan markkinoijille.
Kesäkuun alussa Saksassa tulevat voimaan uudet säännöt lapsille kohdistetulle elintarvikemainonnalle.