Elon Musk osti Twitterin, muuttaako se alustan linjaa sisältöihin?

Valeuutisointi somealustoilla

Sananvapaus, valeuutisoinnista ja mainoshuijauksista vapaa, brändi- ja käyttäjäturvallinen – voivatko nämä kaikki toteutua samalla somealustalla?

Kun luin Elon Muskin vihdoin onnistuneen Twitterin valtauksessaan, heräsi pelko tuon yhtälön mahdottomuudesta. 

Twitter-kauppa ei ollut yllätys. Se on myös räikeä esimerkki siitä, miten rahalla saa ostettua äänen omalle totuudelleen sosiaalisessa mediassa. On muistettava, että Twitterin uusi ostaja on taho, jota on syytetty väärään tiedon levittämisestä alustalla ja pörssikurssien manipuloinnista Twitter-julkaisuillaan.

Pahempaakin on tapahtunut ja tapahtuu somealustoilla. Tiedämme jo, että alustojen kautta on pystytty väärää tietoa levittämällä organisoimaan kansanmurhia ja vallanvaihdoksia. Ruotsissa keskustellaan parhaillaan siitä, mikä oli alustojen rooli pääsiäisen levottomuuksissa. Toinen naapurimme Venäjä käy informaatiosotaa länttä ja omaa kansaansa vastaan somealustoilla. USA:ssa pohditaan, saako Trump vihdoin takaisin Twitter-tilinsä, jonka menetti valeuutisoinnin ja kapinaan yllyttämiseen takia.

Siksi Twitterin omistajuuden vaihtuminen on merkittävä uutinen, joka voi vaikuttaa myös meihin suomalaisiin. 

Twitter-kaupasta huolimatta medioiden vastuullisuustyö etenee

Twitterin omistajuuden vaihtuminen uutisoitiin samana päivänä, kun Global Alliance of Responsable Media Nordic eli GARM Nordic -ryhmä kokoontui. Ryhmä on osa kansainvälistä GARM-hanketta, jonka tavoitteena on tehdä internetistä turvallisempi, vähentää valeuutisointia ja haitallista sisältöä. Ongelma ei ole pieni, ja siksi sen ratkomiseen tarvitaan mukaan koko ala ja kaikki alustat.

Pohjoismaisessa keskustelussa mukana alustoista ovat Google, Meta ja Tiktok. Twitter puuttuu pohjoismaisesta keskustelupöydästä, mutta se on tärkeä pelaaja globaalilla tasolla. Siksi monelle oli shokki lukea aamuyöstä Twitterin siirtyvän Tesla-miljardööri Elon Muskin omistukseen. Kauppa herättää monta kysymystä ja jopa pelkoa. 

Uutinen ei ollut yllätys niille, jotka ovat seuranneet Twitterin ja Muskin välistä kamppailua. Juuri viime viikolla sanoin eräässä tilaisuudessa, että on hyvä muistaa, että yksityiset mediat voivat milloin tahansa vaihtaa omistajaa ja sen myötä näkemystään internetin ongelmien vakavuuden suhteen.

Tilaisuudessa keskustelimme lisäyksestä, jonka Ranska toi viime metreillä DSA-asetukseen. Se antaa mahdollisuuden puuttua kriisitilanteissa alustojen sisältöön. Vielä eilen kuvittelin Ranskan kiirehtineen DMA- ja DSA-asetusten loppuun vientiä presidentinvaalien takia, mutta tänään mietin, että oliko oikea syy sittenkin tuleva Twitter-kauppa. 

Tulevaisuus näyttää toteutuuko vastuullinen internet

Vielä emme tiedä tulevatko Twitterin asenteet ja rooli GARMissa muuttumaan. Tiedämme vain, että uutena isäntänä on mies, joka osaa manipuloida markkinoita sosiaalisen median avulla ja joka on jo ilmoittanut vievänsä Twitterin pois pörssistä. Positiivisen valon pilkahdus tulee siitä, että Musk haluaa tehdä algoritmeistä läpinäkyviä, mikä voisi luoda paineita myös muille alustatoimijoille.

On myös muistettava, että Muskia vastassa on Twitterin henkilökunta, jolla on omat eettiset arvot, jotka näyttelevät yhä tärkeämpää roolia liiketoiminnassa. Twitter tuskin haluaa Amazonin kaltaisia mielenosoituksia, joissa henkilökunta paljastaa yritykset eettiset ongelmat koko maailmalle. 

Entistä vakuuttuneempi olen myös siitä, että tarvitsemme EU:ssa ja globaalilla tasolla sääntelyä, jolla rajoitetaan alustojen valtaa ja joka tekee algoritmeistä läpinäkyvämpiä meille sekä käyttäjinä että mainonnan ostajina. Tällaisia säädöksiä ovat ensi vuoden alussa voimaan astuva DSA sekä sitä seuraava DMA.

Riikka-Maria Lemminki
toimitusjohtaja
Marketing Finland
+358 40 578 1974
www.marketingfinland.fi

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

seventeen − eleven =