Luovan teollisuuden näytön paikka

Luovuus

Kansantaloutemme kannalta on tärkeää, että suomalainen markkinoinnin ja viestinnän ekosysteemi voi hyvin ja on elinvoimainen. Kun alalle saadaan uusia työntekijöitä, kilpailutus on terveellä pohjalla ja työt ovat laadultaan kansainvälisten palkintojen arvoisia, niin se näkyy onnistumisina markkinointia ja viestintää ostaville yrityksille.

Näitä onnistumisia tarvitaan, sillä tulevan vuoden taloudelliset ennusteet eivät ole mukavaa luettavaa. Tosin niille, jotka ymmärtävät markkinoinnin ja viestinnän mahdollisuutena, laskusuhdanne tarjoaa paljon otettavaa. Muiden leikatessa budjettejaan vahvat brändit lisäävät panostuksiaan ja kasvattavat markkinaosuuksiaan. Pelkään kuitenkin, että osassa yrityksistä pohditaan markkinoinnin ja viestinnän kulujen leikkaamista. Kuinka monessa, sitä pyrimme selvittämään syys- ja lokakuun aikana Markkinointibarometri-kyselyllä, jonka toteutamme yhdessä Vuoden toimisto -kilpailua järjestävän Regin kanssa.

Toivon, että pelko budjettien leikkaamisesta osoittautuu aiheettomaksi ja että tulevasta laskusuhdanteesta suomalaiset brändit ja toimistot kävelevät yhdessä voittajina ulos. Yhdessä on sana, jota tässä kohtaa painotan ja se voi olla myös tapa, jolla viemme luovuuden aivan uudelle tasolle. Suomen lisäksi kovin monessa muussa maassa eivät toimistot ja markkinoijat kulje samassa liitossa käsi kädessä, mutta sitä useammassa maassa malliamme katsotaan uteliain silmin.

Toivon,  että tulevasta laskusuhdanteesta suomalaiset brändit ja toimistot kävelevät yhdessä voittajina ulos

Paikka, jossa yhteisömme loisti ja jossa se huomattiin, oli juhannusviikolla järjestetty Cannes Lions. Rivieralle kerääntyneet yli 200 suomalaista alan vaikuttajaa ja tekijää näkyivät, verkostoituivat ja tekivät vaikutuksen, josta allekirjoittaneelle sateli ihailevia kommentteja. Brändit, toimistot, tuotantoyhtiöt, juniorit ja teknologiatoimijat loivat ilmapiirin, josta oli helppo ammentaa positiivista energiaa.

Kaksi suomalaisen yhteisön get2gether tilaisuutta muistuttivat joitakin alan konkareita kotimaisen luovan teollisuuden kultakaudesta, mutta itse näen että tulossa on jotakin vielä parempaa. Suomalainen luova teollisuus on monipuolinen ja laadukas, mutta nyt on aika tehdä se tunnetuksi myös maailmalla. Tähän meillä on useita ajatuksia sekä verkostoja. Siinä rinnalla viemme markkinoinnin ja viestinnän ilosanomaa maakuntiin Cannes Roadshow -kiertueen avulla.

Riikka-Maria Lemminki
toimitusjohtaja
Marketing Finland

Kirjoitus on julkaistu myös MRKTNG 3-2022 -lehdessä.

 

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

twenty − 18 =