Paras joululahja brändillesi, ole hyvä!

Mikä olisi paras joululahja brändillesi?

Satsaaminen TikTokiin? TikTok kasvaa nopeammin kuin mikään kanava koskaan. Se nappaa yhä suuremman osan yhä kasvavan suomalaisjoukon mediapäivästä ja on jo nyt ohittanut YouTuben. TikTok ei ole enää vain esipuberteettisten kanava, vaan tiensä sinne ovat löytäneet myös heidän vanhempansa ja jopa jokunen K-kauppiaskin.

Panostus vaikuttajamarkkinointiin? Enää vaikuttajat eivät tyhjennä vain pieniä punavuorelaisia putiikkeja vastuullisesti kudotuista pipoista, vaan he ovat merkittävä osa globaalien ilmiöiden syntymistä. Ilmiöiden, jotka nostavat brändejä tuntemattomuudesta jättimenestyksiksi. Myyvät ja muuttavat maailmaa.

Isommat paukut someen? Somesta on tullut brändin rakentamisen tärkeimpiä paikkoja. Eikä tällä tarkoiteta yksisuuntaista somemainontaa, jossa näyttöjä ostetaan sieltä mistä halvimmalla saadaan. Somessa rikkoutuvat rajat mainonnan, viestinnän, asiakaspalvelun, vaikuttajamarkkinoinnin ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen välillä. Joskus yksi postaus voi myydä tuotteen loppuun tai twiitti saada pörssikurssit liikkeelle.

Entä sittenkin viestintä? Viestinnän merkitys on kasvanut viime vuosina eksponentiaalisesti. Ajattelemalla, että kaikki mitä brändi tekee, on viestintää, pääsee vaikuttavuuden ytimeen. Viestii brändisi sitten missä tahansa mitä tahansa, sillä on aina vaikutuksensa. Pieni tai suuri, hyvä tai huono. Kyse on yhtä aikaa niin asiakaspalvelun vastauksesta somepalautteeseen, toimitusjohtajan esiintymisestä mediassa, mainonnan linjasta, toimitilojen sijainnista tai rekrytointipolitiikasta.

Kanava tai keino edellä tehdyt satsaukset eivät yleensä ratkaise ongelmaa

Jatkuvasti muuttuvassa maailmassa kysymys brändin parhaasta joululahjasta on vaikea. Kanava tai keino edellä tehdyt satsaukset kun eivät yleensä ratkaise ongelmaa tai johda parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen.

Markkinointibudjetin uusjako on paras joululahja, jonka voit brändillesi antaa. Ajattelu, jossa lähdetään liikkeelle liiketoiminnan tavoitteista, tarkasti muodostetuista kohderyhmistä ja kokonaisbudjetista, mutta ei vielä alkuvaiheessa pilkota budjettia exceliin toimenpiteille tai kanaviin. Kun lähtökohdat ovat selkeät, kootaan saman pöydän ääreen kaikki markkinointia ja viestintää talossa tekevät ja otetaan mukaan kumppanitoimistot tai ulkopuolisia sparraajia. Sen jälkeen mietitään miten tavoitteisiin päästään mahdollisimman vaikuttavasti. Vasta sen jälkeen voidaan miettiä missä kanavissa tulisi olla ja kuinka paljon mihinkin asiaan tulisi budjetoida.

Markkinointibudjetin uusjako kannustaa pohtimaan ratkaisuja ilman siiloutunutta ajattelua viestinnän, myynnin ja markkinoinnin välillä. Se kannustaa kuvittelemaan, millaisia olisivat tulokset, jos ei olisikaan etukäteen asetettuja rajoja sille mitä tehdään, missä kanavissa ja kuka tekee. Sillä rajat rajaavat aina myös toimenpiteiden vaikuttavuutta. Se on vaikuttavin lahja brändillesi, jonka voit antaa!

Santtu Parkkonen 
toimitusjohtaja Mellakka Helsinki
santtu@mellakkahelsinki.fi
LinkedIn | mellakkahelsinki.fi

 

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

16 + 19 =