On luovuustransformaation aika

Niklas Lilja ja Marko Vuorensola

Luovuus ja sen muutosvoima on aliarvostettua yritysmaailmassa. Digitransformaatio on lähinnä muuttanut sitä miten asioita tehdään, ei miksi.

Bisnestransformaatiossa on useimmiten kyse nykyisten toimintojen tehokkuuden optimoinnista. Pandemian jälkeisen yrityskulttuurin ja kestävän kasvun rakentamiseen tarvitaan uusia ratkaisuja. On aika valjastaa ihmiskunnan supervoima, luovuus, yritystoiminnan moottoriksi. Ristimme tämän luovuustransformaatioksi.

Tuntuuko siltä että teette koko ajan enemmän töitä mutta saatte vähemmän merkittäviä muutoksia aikaan? Neurotieteilijä Iain McGilchristin mukaan elämme vasemman aivopuoliskon ylivallan aikaa.  Uusimman aivotutkimuksen mukaan molemmat aivopuoliskot tekevät samoja asioita, mutta niillä on tyystin eri tapa hahmottaa maailmaa, priorisoida informaatiota ja arvottaa toimenpiteitä.

Vasen aivolohko on yksityiskohtien ja rajaamisen mestari. Se lajittelee asioita ja ihmisiä siisteihin siiloihin ja tykkää vetää nopeita johtopäätöksiä. Mutta se ei ymmärrä vuorovaikutussuhteita, sitä miten asiat liittyvät toisiin tai miltä ne toisista tuntuvat. Se on oikean aivolohkon tehtävä: se näkee ison kuvan. Se hahmottaa ihmisten ja ilmiöiden monimutkaisia suhteita, ymmärtää kontekstin, rakentaa yhteyksiä. Voisi sanoa että vasen aivopuolisko on asiantuntija siinä mikä on; oikea taas siinä, mitä voisi olla.

McGilchristin mukaan vasemman aivopuoliskon mekanistinen maailmankuva on valloittanut tapamme ajatella.  Se näkyy myös tavoissa joilla yritykset ovat ajatelleet muutosta.

Bisnestransformaatio keskittyy vielä useimmiten olemassaolevien toimintatapojen ja tuottavuuden optimointiin – tehdään juuri sitä mitä yritys nytkin tekee, nyt vain nopeammin, tehokkaammin ja halvemmalla. Optimointi on salakavala tapa ylläpitää nykyistä niin, että tuntuu siltä että asiat menevät eteenpäin, turvaverkko, johon digitaalinen transformaatio on vanginnut yrityskasvun. Se tuottaa pieniä korjausliikkeitä ajassa, jossa tarvitaan suurten linjojen uudelleenarviointia. Ja siihen tarvitaan oikean aivolohkon asiantuntemusta: taivaanrannan maalailua, ideointia, unelmointia.

Toisin sanoen systemaattista avoimuutta uudelle. Eli luovuutta.

Those who dream by day
see many things which escape
those who only dream by night.
– Edgar Allan Poe

McGilchristiin mukaan vasen aivolohko on suhteettoman itsevarma siitä, että sen päätelmät ja tapa toimia ovat oikeita, koska se näkee asiat kapeammin. Se harha on ohjannut yritykset antamaan liian paljon arvoa mitattaville faktoille ja olemassaolevan datan pohjalta tehtäville toimenpiteille. Ne ovat toki tärkeitä, mutta ilman luovuutta niiden koko potentiaali jää hyödyntämättä. Luovuus on kykyä ajatella myös sitä mitä ei voida mitata; sen sijaan että toimisimme sen pohjalta, mikä on tällä hetkellä mahdollista, luovuus antaa meillä työkaluja muuttaa mikä on mahdollista.

Luovuustransformaatio auttaa yrityksiä rakentamaan luovuutta tukevaa kulttuuria. Se on syvälle menevämpi muutos kuin prosessien tai systeemien tai toimintatapojen muutos – lähtien siitä miten töitä tehdään ja missä;  siihen millä toimialalla ollaan sekä kuka valtaa käyttää ja miten sitä jaetaan. Se kannustaa tekoälyyn ja ihmistuntemukseen, asiantuntemukseen ja unelmointiin, kvartaaliin ja pitkään juoksuun.

Mitä jos palkkaisimme potentiaalin, emme peruutuspeilin perusteella? Kannustaisimme avoimuuteen ja leikkimielisyyteen? Jos panostaisimme uusimman teknologian sijaan ihmisiin? Tiimityökalujen sijaan keskustelemiseen? Mitä jos vaatisimme vaihtoehtoisia tapoja sekä määritellä ongelmat että niiden ratkaisut? Jos parhaiden käytäntöjen sijaan pyrittäisiin kehittämään uutta, muuttamaan toimialaa? Jos muuttaisimme sitä mitä mittaamme? Jos keskittyisimme tehokkuuden sijaan jatkuvuuteen?

Jos menestys mitattaisiinkin lastenlasten näkökulmasta?

Ihmiskunnalla on edessään haasteita joita emme pysty ratkaisemaan nykyisellä toiminnalla. Jatkuva kasvu ei nykymenolla ole enää mahdollista, mutta toisin kuin fossiiliset polttoaineet, luovuus on loputon luonnonvara.  Se on ainoa tapa nähdä tulevaisuuteen, suunnitella sitä minkälaisessa maailmassa haluamme elää, ja sitten suunnitella matkaa sitä kohti. Siksi luovuustransformaation tulisi olla jokaisen johtoryhmän ykkösprioriteetti.

Jos muistat tästä blogista vain yhden lauseen, olkoon se tämä: on aika siirtyä liiketoimintamuutosten toteuttamisesta teknologian avulla liiketoimintamuutosten toteuttamiseen luovuuden avulla.

© 2022 – We Are Open ltd., Niklas Lilja & Marko Vuorensola

Kirjoitus on julkaistu myös MRKTNG-lehden 2/2022 Luova työelämä 2030-osiossa.

 

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

LUOVA TYÖELÄMÄ 2030 -hanke

Hanketta johtaa MARK Suomen Markkinointiliitto ry ja se on osa TYÖ2030-ohjelmaa. Kumppaneina hankkeessa ovat Marketing Finland, Teknologiateollisuus, Tivia, Henry, TEK, VTT ja Aalto. Viestintäkumppanina Grundlage. Asiantuntijana hankkeessa toimii Yellow method. Hanke jakautuu vuoden 2022 aikana kolmeen päävaiheeseen: Yksilötason testi, selvitys, mallit ja oppiminen, yritys- ja yhteisötason mallit ja oppiminen, yleiset mallit ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

20 − 3 =