Cannes-festivaali alkoi Venetsiasta vuonna 1954

Ensimmäiset mainoselokuvafestivaalit järjestettiin Venetsiassa vuonna 1954. Suomi sai kultaa 15 vuotta myöhemmin.

Elokuvateatterimainonnan kansainvälinen yhteenliittymä Screen Advertising World Association (SAWA) vastasi kisojen järjestämisestä. Leijonia ei ollut vielä keksitty palkinnoiksi, mutta kilpailussa jaettiin ensimmäisiä palkintoja ja diplomeja.

Suomeen tuli heti ensimmäisellä kerralla palkinto. Felix Forsman, monella tavalla elokuvan edelläkävijä ja kokeilija sai diplomin Karl Fazerin tilaamalla ”Pectus-Pastilli” elokuvateatterimainoksella (katso palkittu mainos Mainosmuseo.fi-sivustolla).

Felix Forsman oli jo varsin kuuluisa elokuvaaja. Hän oli kuvannut maineikkaan elokuvan Valkoiset Ruusut ja oli myös Mannerheimin luottokuvaajana mm. Mannerheimin ja Hitlerin tapaamisessa Immolassa. Mannerheimin matkakumppanina Saksassa Felix kuvasi Göringin Sauva– nimisen elokuvan.

Felix Forsman oli kuvannut Suomen ensimmäiset värilliset mainokset Karl Fazerille jo vuonna 1952 – kolmen mainoksen sarjan, joiden osat oli kuvattu Kööpenhaminan Tivolissa. Felix Forsmanin osuus suomalaisen mainoselokuvan varhaisessa kehityksessä oli merkittävä. Hänen perustama elokuvayhtiö Felix-filmi perustettiin vuonna 1948.

Tapahtuman palkinnot saivat hahmonsa Venetsian Pyhän Markuksen torin leijonaveistoksesta.

Ensimmäinen kansainvälinen mainoselokuvafestivaali järjestettiin siis 1954 Venetsiassa, osallistujia oli 14 maasta, yhteensä 187 mainoselokuvaa.

Myöhemmin tapahtuman palkinnot saivat hahmonsa Venetsian Pyhän Markuksen torin leijonaveistoksesta. Toinen festivaali järjestettiin Monte Carlossa, kolmas Cannesissa.

Vuonna 1960 Cannesin festivaaleilta saatiin oikea Leijona-palkinto Suomeen.

Felix Forsmanin ohjaama ja Ossi Skurnikin kuvaama ”Boston Peili” voitti Hopeisen Leijonan.

Vielä ei mainostoimistoja ollut mukana suunnitteluissa – filmien tekijät suunnittelivat sisällön ja tekivät käsikirjoituksen. Tuon ajan mainoselokuvat esitettiin etupäässä elokuvateattereissa. Pekka Kotkavuori, mainoselokuvatuottaja, gastronomi, seuramies ja mainostapahtumien keskipiste aloitti näiden festivaalien tuonnin suomalaisten ulottuviin.

Festivaalit kasvoivat. Television myötä koko maailman mainoskiikariin tuli valtava uusi näköala. Muutamia suomalaisia oli aloittanut vierailun Cannesin ja Venetsian mainosfestivaaleilla. Tuon ajan etevimpänä käsikirjoittajana pidettiin Kyösti Varesvuota. Mies eteni Filmitalosta Filmi-Jatan kautta Hans Haatajan kanssa perustamaan Crea-filmiin.

Vuonna 1969 Finnairin ”Omena” voitti Kultaisen Leijonan.

Varsinainen jättipotti oli vuonna 1969. Mainostoimisto SEK:n ja Crea-filmin Finnairille toteuttama mainoselokuva ”Omena” voitti Kultaisen Leijonan. Käsikirjoittaja Eero Kinnunen ja ohjaaja Hans Haataja saivat hakea Palm Beach Casinolla Kultaisen Leijonansa maailmankuulun näyttelijän ja seksisymbolin Elke Sommerin kädestä (katso palkittu mainos).

Suomalaiset ideamoottorit Kyösti Varesvuo ja Pekka Kotkavuori.

Pekka Kotkavuori adjutantteineen järjesti suomalaisten juhannusjuhlat Les Dunes- rantaravintolassa, jossa juhlittiin useina vuosina, milloin polttaen pikkukokkoa rannalla, milloin sytyttämällä roskakori tuleen.

Suomalaisten juhannusjuhlista tuli ikimuistettavat, ja pian suuri joukko suomalaisia mainosihmisiä oli ottanut Cannesin omakseen, ja mukaan tulivat myös saksalaiset juopot.

Tuosta siirryttiin festivaalin vilkkaaseen 70-lukuun.

(Blogisarjan toinen ja kolmas osa julkaistaan viikoilla 24 ja 25).

Palkinnot

Ensimmäinen diplomi 1954 
Pectus-Pastilli | Karl Fazer
Felix-filmi, ohjaus Felix Forsman

Hopeinen Leijona 1960
Boston-Peili | Amer-Tupakka
Felix-filmi, ohjaus Felix Forsman, kuvaus Ossi Skurnik

Kultainen Leijona 1969 
Finnair Omena | Finnair
SEK, Eero Kinnunen
Crea-filmi, Hans Haataja, Kyösti Varesvuo

Artikkelin kirjoittaja Pepe Teirikari on Cannesin kävijä neljällä vuosikymmenellä.

Artikkelikuvassa oikealla mainoselokuvatuottaja Pekka Kotkavuori Cannesissa vuonna 1961.

Cannes Lions Live järjestetään tänä vuonna virtuaalitapahtumana 21.-25.6.

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

One thought on “Cannes-festivaali alkoi Venetsiasta vuonna 1954

  1. Cannesin ilot alkavat 1970-luvulla - MRKTNG

    […] Cannes-blogisarjan ensimmäinen osa. Cannes Lions Live järjestetään tänä vuonna virtuaalitapahtumana […]

    Vastaa

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

19 − 1 =