Cannesin ilot alkavat 1970-luvulla

1970-luku toi suuret ”mainosihmisten” joukot Venetsiaan ja Cannesiin. Vielä tuolloin festivaali järjestettiin vuorovuosin molemmissa kaupungeissa.

Kilpailun järjestäjät alkoivat kuitenkin jo hermostua italialaisten ainaisiin lakkoihin. Milloin lakko oli lentokentillä, milloin ravintoloissa ja milloin hotelleissa. Lopulta pitopaikka vakiintui Cannesiin vuonna 1984.

Suomalaiset olivat 70-luvulle tultaessa oppineet töiden lähettämisen kisoihin. Tuolloin kilpailtiin vain mainoselokuvilla, kahdessa pääsarjassa: elokuvateatterit ja TV-mainokset. Sarjoja oli jo tuolloin aika paljon, ja myöhemmin ne vain lisääntyivät.

Tavoittelemisen arvoisia olivat kulta-, hopea- ja pronssileijonat. Suurin haave ja himo kohdistui kuitenkin Grand Prix-palkintoon sekä Palme D’Or -palkintoon, joka laskettiin tuotantoyhtiön kuudesta parhaasta pistesijoituksesta. Uskoivatpa jotkut, että vielä me suomalaisetkin sen voitamme.

Filmejä lähetettiin kilpailuihin melko paljon, mutta ”Palmia” ei Suomeen vaan tullut – eikä 1970-luvun alkupuolella paljon muutakaan.

Jo tuolloin tuotantoyhtiöissä erottuivat englantilaiset mm. BFCS, Park Village Prod. ja Director’s Studio. Jenkeistä nousivat tunnetuiksi kaksimetrinen Joe Pytka sekä humoristi Joe Sedelmaier.

Cannesissa jatkuivat myös suomalaisten ilot – juhannusjuhlat Les Dunes -hiekkarantabaarissa, joskus jopa sadan suomalaisen voimin. Ynnä ohi kulkeneet janoiset ruotsalaiset ja saksalaiset.

1970-luvulla kiinnittyi huomio uusiin ruotsalaisilmiöihin. Kerran Palme D’Orin voitti Christer & Arne Production, ja tunnetuiksi nimiksi nousivat Alf Mork ja Arne Gustafsson.  Alf voitti monta Leijonaa AD:na ja ohjaajana. Suomalaisia valittiin nyt myös tuomaristoon: Seppo Kouhi, Eero Kinnunen, Matti Larres, Pirkko Tatarinov.

Menestystä toi perisuomalainen ilmiö, TV-2:n ”tietoiskut” – ohjaajana Martti Jännes.

Menestystä toi perisuomalainen ilmiö, TV-2:n ”tietoiskut”. Neljä kertaa tietoiskut saivat Leijonan, niiden suunnittelijana ja ohjaajana oli Martti Jännes – eniten palkittu suomalainen – sekä useimmiten hänen suunnittelijaparinaan TV-2:n kanavanvartija Seppo Vihtonen.

Leijona saatiin toki myös neljälle ”oikealle” mainoselokuvalle – Tikkurilan Miranol, Lahontorjunta, Dronningholm Siinä on Marjat ja Amar Mammat.

Shortlista-saavutuksissa TV-mainonnan pioneerimaa Suomi oli jonain vuonna jopa maailman kärkimaiden joukossa. TV-mainonta innosti luovia ihmisiä, ja maan parhaat ideanikkarit halusivat tehdä mainontaa. 


Artikkelin kirjoittaja Pepe Teirikari on Cannesin kävijä neljällä vuosikymmenellä. Cannes-blogisarjan 3. osa julkaistaan 21.6.

Kuva: Mainoselokuvatuottajien liitto järjesti useamman vuoden ajan suomalaisille rantajuhlat Les Dunesilla. Kuvassa Olli Rönkä, Pepe Teirikari, Tero Kaukomaa.

3-osaisen Cannes-blogisarjan ensimmäinen osa.

Linkki Suomalaiset SAWA voittajat -videoon   [password: SAWA_pt ]

Cannes Lions Live järjestetään tänä vuonna virtuaalitapahtumana 21.-25.6.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *