Kuuki osti digimainostoimisto Imagerin liiketoiminnan

Kuuki ja Imager

Kuuki Marketing Lab ja Imager ovat sopineet liiketoimintakaupasta, jossa Kuukille siirtyvät Imager oy:n asiakkuudet, sopimukset ja palkattu henkilöstö.

Imager on lahtelainen, vuonna 2000 perustettu digitaalisen median palvelujen tarjoaja. Imagerlaisista Kuukiin siirtyvät vanhoina työntekijöinä Teemu Peltomaa, Jukka Leppänen, Ari Sassi.

– Imagerin henki ja osaaminen sopii hyvin Kuukin olemassa olevaan palveluportfolioon. Myös tapamme tehdä asioita ja arvomaailmamme kohtasivat, Kuukin perustajiin kuuluva Tomi Kaitarinne sanoo.

Tänä päivänä Kuuki työllistää yli 30 oman alansa ammattilaista kahdella paikkakunnalla, Helsingissä ja Lahdessa. Vuonna 2022 Kuukin yhtiöiden liikevaihto oli lähes neljä miljoonaa euroa.

 

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

13 − 4 =