Lapsille suunnattujen haitallisten elintarvikkeiden mainonta vähentynyt

Lapset ja mainonta

Britannian itsenäinen mainonnan sääntelyelin Advertising Standards Authority (ASA) julkaisi joulukuussa raportin, joka paljastaa, että alle 16-vuotiaat näkivät viikossa kahdeksan mainosta HFSS-tuotteista, eli korkeita rasva-, sokeri- ja suolapitoisuuksia sisältävistä tuotteista vuonna 2018. Tämä on 36 % vähemmän kuin vuonna 2016.

Lapset näkivät keskimäärin neljäsosan siitä HFSS-mainonnasta, minkä aikuiset näkivät. Syynä lapsille suunnattujen HFSS-mainosten laskuun maailmalla on Marketing Finlandin toimitusjohtajan Riikka-Maria Lemmingin mukaan mainostajien tiukentunut itsesääntely elintarvikemainonnan saralla sekä lasten ja nuorten vähentynyt television katselu.

Marketing Finland kysyi syksyllä 2019 kotimaisilta medioilta kuinka paljon näissä näkyy lapsille suunnattua mainontaa. Selvitys osoitti, ettei lapsille suunnattua mainontaa esiinnyt juuri lainkaan kotimaisissa medioissa. Riikka-Maria Lemminki kertoo tämän johtuvan siitä, että kotimaiset elintarvikevalmistajat eivät halua kohdentaa mainontaa lapsille – toisin kuin muualla maailmassa, jossa lapsille suunnattu mainonta on ollut ongelma. ”Lapsille suunnattu elintarvikemainonta on Suomessa siis lähes olematonta, kuten myös muissa Pohjoismaissa, eikä tämä siksi ole meillä ongelma”, jatkaa Lemminki.

EU-komission Joint Research Center (JRC) julkaisi joulukuussa 2019 työkalupakin, jonka avulla jäsenvaltiot voivat vahvistaa toimenpiteitä, joilla rajoitetaan alle 18-vuotiaiden altistumista HFSS-tuotteiden ja alkoholin markkinoinnille. Dokumentti liittyy audiovisuaalisia mediapalveluita koskevaan AVMS-direktiiviin, jolla säädellään mm. lapsille ja nuorille suunnattua markkinointia.

JRC:n työkalupakki

Audiovisual Media Services Directive (AVMSD)

 

Lähde: WFA

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.