Twitterin mainosmyynti vastatuulessa

Twitter logo

Maailman johtaviin toimistoryhmittymiin kuuluvat IPG ja Omnicom Media Group suosittelevat asiakkailleen taukoa Twitter-mainontaan.

Suositukset liittyvät Twitterin uuden omistajan Elon Muskin toimiin, joiden kerrotaan uhkaavan bränditurvallisuutta. Musk on irtisanonut mm. ison osan Twitterin sisältöjen moderointiin osallistuneista asiantuntijoista, ja mm. rasistisen vihapuheen kerrotaan jo selvästi lisääntyneen alustalla.

IPG:n asiakkaista ainakin merkittävä autovalmistaja GM on jo pitänyt taukoa Twitter-mainonnassaan. Tällä viikolla The Verge uutisoi, että myös Omnicom Media Group on suositellut asiakkailleen Twitterin välttämistä toistaiseksi. Omnicomin muistiossa sanotaan uutisen mukaan: “We recommend pausing activity on Twitter in the short term until the platform can prove it has reintroduced safeguards to an acceptable level and has regained control of its environment.”

Omnicom Mediagroup Finlandin toimitusjohtaja Teemu Neiglick vahvistaa tiedon myös Suomen osalta:

”Olemme ohjeistaneet jo syyskuussa välttämään Twitteriä, tai olemaan hyvin varovainen siellä mainostamisessa, koska heillä on ollut ongelmia sisällön valvomisen osalta. Nyt tilanne on pahentunut ja olemme kiristäneet entisestään suositusta. Jo merkittävästi pienentyneet panostukset ovat nyt käytännössä ns. jäissä. Seuraamme globaalisti mainosalustan tilanteen kehittymistä ja jos tilanne paranee, muutamme toki suosituksia ja käytänteitä.”

The Global Alliance for Responsible Media (GARM) on myös vedonnut Twitteriin, jotta alusta sitoutuisi bränditurvallisuuden säilyttämiseen ja lisäämiseen.

 

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

thirteen − 8 =