Venäjä-boikoteilla erittäin laaja kannatus suomalaisten keskuudessa 

Tutkimuksen mukaan 82 % suomalaisista antaa tukensa Venäjää kohtaan suuntautuville boikoteille.

Asia selviää markkinointiyhtiö ToinenPHD:n tekemästä isosta kuluttajatutkimuksesta, jossa selvitettiin Ukrainan sodan vaikutuksista suomalaisten asenteisiin ja toimintaan. Verkkokyselynä toteutettuun tutkimukseen haastateltiin maaliskuun alussa tuhat 18–70 -vuotiasta suomalaista koko kansakuntaa edustavalla väestörakenteella.

Ylivoimaisesti useimmin boikotin kohteena mainitaan Teboil, joka on Suomen suosituin venäläistaustainen yhtiö. Teboilin markkinaosuus bensiinimyynnistä on ollut viime vuosina 15 prosentin luokkaa. Tutkimuksessa Teboilia ilmoittaa boikotoivansa 19 % suomalaisista. Toiseksi eniten (4 %) boikotin kohteeksi ilmoitettiin taksiyritys Yango.

Yhteenkään suomalaisyritykseen ei kohdennu Venäjän toiminnan vuoksi boikottitoimenpiteitä.

Suomalaiset ovat tukeneet Ukrainaa

”Noin neljännes suomalaisista oli jo tukenut ukrainalaisia raha- tai tavaralahjoituksilla sodan kahden ensimmäisen viikon aikana, kertoo tutkimuksen toteuttaneen Toinen PHD:n toimitusjohtaja Heidi Husso.

ToinenPHD jatkaa tiedonkeruuta, ja kysymyksiä tarkennetaan mm. sen osalta, miten Ukrainan sota vaikuttaa suomalaisten kulutuskäyttäytymiseen eri toimialoilla.

Lisätietoja: Heidi Husso, toimitusjohtaja, ToinenPHD
0440 580 201 | heidi.husso@toinenphd.com

ToinenPHD on osa kansainvälistä Omnicom Media Group -konsernia.

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

seven − two =