WFA: Pula osaajista haittaa jo liiketoimintaa
WFA:n tuore raportti kertoo, että etenkin datan, analytiikan ja verkkokaupan osaajien puute vaikeuttaa liiketoimintaa.
WFA:n tuore raportti kertoo, että etenkin datan, analytiikan ja verkkokaupan osaajien puute vaikeuttaa liiketoimintaa.
Blogi | Yrityksille TekojenTiistai on mahdollisuus erottautua muista, rakentaa luottamusta asiakkaisiin ja muihin sidosryhmiin sekä edistää positiivista muutosta yritykselle tärkeissä yhteisöissä ja ympäristöissä.
"Ensimmäisen päivän tunne – jatkuva fomo. Passilla pääsee todella laajaan ohjelmatarjontaan, josta iso osa jää kokematta."
Blogi | Markku Rönkön ajatuksia Cannesista ja suomalaisesta luovuudesta.
Jani Halmeen tärkeimmät syyt käydä Cannesissa ovat inspiroituminen ja kisatöiden katsominen.
"Loistavasta ja runsaasta ohjelmasta huolimatta itselleni parasta antia olivat keskustelut muiden Cannesiin suunnanneiden kanssa."
Cannes Lionsin tuomaristoon tänä vuonna valitut kolme suomalaista tuomaria kertovat kilpailukampanjoissa nousseista teemoista sekä kokemuksiaan tuomaroinnista.
Muutostoimisto Futerran Solitaire Townsendilla on vaikuttava työura kestävän kehityksen edistäjänä ja kansainvälisten foorumien puhujana. Häntä inspiroivat mm. seuraavat asiat ja ihmiset tällä hetkellä.
Greenpeace näkyi Cannes Lions 2022 -tapahtumassa joka päivä erilaisilla mielenosoituksilla.