Hei markkinoija, osaamisesi vanhenee – mitä ajattelit tehdä asialle?

Tutkimusten mukaan opittujen taitojen arvo puolittuu 5-6 vuodessa. Tekniset taidot puolestaan vanhentuvat jo 18 kuukaudessa. Markkinoijankaan ei kannata tuudittautua siihen, että tämän hetken osaaminen riittää takaamaan menestyksekkään uran tulevaisuudessa.

Vastuu omien taitojen kehittämisestä pitää olla sinulla itselläsi. Ulkoistaminen ei ole tässä asiassa vaihtoehto, eli et voi jättää sitä työnantajan vastuulle, vaikka moni niin tekeekin. Oman osaamisen kehittäminen on tärkeä taito – ei pelkästään työllistymisen vaan myös oman jaksamisesi takia.  Työelämän muutosvauhti on niin kova, että et voi jäädä ihmettelemään, kun AI-osaajat, devaajat tai asiakkaasi puhuvat kieltä, josta et ymmärrä sanaakaan etkä sen myötä tiedä, miten ja mihin suuntaan markkinointia tulisi kehittää. Lisäksi uuden oppiminen inspiroi ja parantaa myös työssä viihtymistä.

Huolet? Niitäkin löytyy. Osaamisen kehittäminen saattaa maksaa, sen eteen pitää nähdä vaivaa ja se vie aikaa. Liian moni kuitenkin edelleen uhriutuu työantajan koulutusbudjettien riittämättömyyteen ja heittää kehittymishalunsa nurkkaan ”koska työnantaja ei taaskaan suostunut maksamaan sitä ja tätä koulutusta”. Vinkki: jos et saa työnantajaa osallistumaan kuluihin, voit todennäköisesti kuitenkin käyttää työaikaasi omaan kehittymiseesi. Ja vaikka joutuisit itse osallistumaan kuluihin, niin kysehän on omasta tulevaisuudestasi. Jos et itse ole valmis panostamaan kehittymiseesi, niin miksi työnantajan pitäisi? Totta kai sinun täytyy itsekin siihen investoida. Vähintään aikaa, mutta mieluiten myös rahaa.

Väitän, että tulevaisuudessa pärjäävät parhaiten ne, joilla on kiinnostavia osaamiskomboja. Mieti säännöllisesti, mitä erottavaa osaamista sinulta löytyy. Kirjaa osaamisesi ylös ja mieti, miten vertaudut kollegoihisi. Puuttuuko jotain? Todennäköisesti.

Kun oma osaamiskarttasi kaipaa täydennystä, hae uudet koordinaatit esimerkiksi tulevaisuuden työelämätaidoista kuten johtamisosaamisesta, verkostoitumistaidoista tai itsetuntemuksen kasvattamisesta. Voit navigoida kohti markkinointialan kovia kompetensseja kuten datanlukutaitoa, kykyä integroida markkinointi osaksi liiketoimintaa tai kehittää martech-osaamistasi eli opetella avaamaan muulle organisaatiolle markkinointiteknologiaa ja sen mahdollisuuksia.

Markkinoijana sinulla on toivottavasti jo osaamista asiakasymmärryksen kasvattamisesta. Jos ei vielä ole, niin aloita vaikka siitä. Asiakasymmärryksen valjastaminen yrityksen kasvun ajuriksi haastaa ja kehittää sekä itseäsi että yrityksen liiketoimintaa. Asiakasymmärryksen arvo kasvaa koko ajan eli osaajille on takuulla kysyntää.

Asiakaskokemuksen arvon ja merkityksen myötä markkinoijilla on myös aiempaa enemmän mahdollisuuksia tukea yrityksen liiketoimintaa muuallakin kuin perinteisissä markkinointitiimeissä. Mieti säännöllisesti, missä kaikkialla sinun osaamisellesi voisi olla käyttöä ja hakeudu tehtäviin, joissa pääset haastamaan itseäsi ja opit uutta.

Isompaa uramuutosta miettivänä voit pohtia, miten markkinointiosaamistasi voisi hyödyntää muilla aloilla – esimerkiksi HR-tehtävissä. Osaisitko esimerkiksi kehittää yrityksen sisäistä viestintää tai yrityskulttuuria ansaitun median tai yhteisöjen toimintamallien kautta? Uskon, että jokainen toimiala ja organisaation toimintayksikkö hyötyisi markkinoijien kaupallistamiskyvyistä ja asiakaslähtöisestä toimintatavasta. Millä alalla sinä voisit kehittyä ja oppia uutta?

Uudistumiskyky ei ole tärkeää vain brändeille vaan myös meille brändejä rakentaville markkinoijille. Johda siis itseäsi ja omaa osaamistasi kuten johtaisit maturiteettivaiheessa olevaa brändiä. Ilman panoksia urasi on pian laskusuunnassa. Muista kuitenkin olla aito, eli lähde liikkeelle omista arvoistasi ja vahvuuksistasi.  Voit myös olla rohkea ja yllättää tekemällä täydellisen uran uudelleenbrändäyksen. Mitä ikinä teetkään, visioi itsellesi inspiroiva tulevaisuus ja ryhdy uudistumaan. Mieluiten jo tänään.

 

Linda Neiglick, linda.neiglick@mps.fi

Linda kehittää, brändää ja markkinoi työkseen uudenlaista Lifeworks-urapalvelua. Hän innostuu itse uuden oppimisesta, ongelmien ratkaisusta sekä markkinoijien haastamisesta osaamisensa kehittämiseen.

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.