Usko, toivo ja rakkaus – uuden alun eväät

Kirjoitan parhaillaan yhdessä Lindström Groupin maajohtaja Pasi Saarisen kanssa kirjaa siitä, miksi yritysten on syytä arvioida kykyään kirkastaa, toteuttaa ja kehittää omaa merkitystään ympäröivälle yhteiskunnalle ja kuinka ne voivat asiassa edetä.

Selkosuomennamme ja annamme työkalut ottaa käyttöön nykyään niin paljon keskustellun teeman: purpose driven company.

Kirja esittelee ratkaisuja liike-elämän suuriin ajankohtaisiin haasteisiin – myös syistä, joita emme osanneet vielä jokin aika sitten ajatellakaan.

Kirja ilmestyy postkoronaariseen maailmaan. Uudenlaiseen maailmaan, joka on kokenut jotakin pelottavaa ja vaarallista. Maailmaan, joka on heräämässä uudelleen ymmärtämään ihmisten välisen yhteyden, solidaarisuuden ja tuen merkityksen.

“Purpose” määrittyi uudestaan, kollektiivisena ja materiaa voimakkaampana. Se ei ole “välttyä tartunnalta”, “olla tartuttamatta muita” eikä edes “olla kuolematta tautiin”.

Se on “vain yhdessä me pärjäämme, onnistumme ja saavutamme tavoitteemme.” Se on uskoa, toivoa ja rakkautta. Se on tasapuolisuutta ja toinen toistemme arvostusta.

Yhtään pelkkään tekoälyyn perustuvaa yritystä ei vielä ole, luojan kiitos. Niitä ei saa tullakaan, sillä silloin voisimme sanoa hyvästit humaaniudelle, tuolle uinumaan päässeelle arvolle, joka juuri heräsi voimakkaampana kuin koskaan.

Herätessään se herätti meidät.

Yritys ei ole mitään ilman henkilöstöään, ihmisiään. Yritysjohdon pitää ymmärtää humaaniuden ja jokaikisen ihmisen voima ja antaa tuon voiman nostaa toiminnan uuteen nousuun.

Rujot realiteetit eurojen, prosenttien ja tulosten suhteen ovat tosiasia liikemaailmassa, joka yrittää kerätä itsensä uudelleen kasaan. Niiden rinnalle voimakkaana tekijänä nousee ymmärrys toiminnan laajemmasta ja ennen kaikkea inhimillisemmästä tarkoituksesta. Uuden edessä kysytään sinnikästä voimaa, tinkimätöntä tahtoa ja konkreettisia tekoja.

Voima, tahto ja teot eivät synny käskemällä. Ne syntyvät uskomalla, toivomalla ja rakastamalla.

Uskomalla oman työn ja työnantajan synnyttämään euroja tärkeämpään arvoon, luottamalla toivon voimaan suurimpienkin haasteiden keskellä ja rakastamalla ajatusta siitä, että jotain hyvää syntyy kun toimitaan yhdessä. Jotain, jolla on merkitystä.

Timo Suokko on vapaa ajattelija, valmentaja ja suunnittelija, jolla on monikymmenvuotinen kokemus yritysten ja brändien kehittämisestä Suomessa ja kansainvälisesti. Timon ja Pasi Saarisen kirja Merkitys – yritysten arvokkain ja laiminlyödyin resurssi ilmestyy syksyllä 2020.

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

one × 5 =