Match Up Tour – korkeakoulukiertue kokoaa tulevaisuuden tekijät

Match Up Tour

Syyskuun alussa järjestettiin Match Up Tourin ensimmäinen tapahtuma, jossa yritykset pääsivät kertomaan  toiminnastaan ja yrityskulttuuristaan tuleville markkinoinnin ja viestinnän asiantuntijoille.

Tapahtumaan Haaga-Helian Pasilan kampuksella osallistui 11 markkinoinnin ja viestinnän alan yritystä. Päivä koostui yritysesittelyistä ja verkostoitumisesta tapahtumatorin yritysständeillä, joissa opiskelijat saivat keskustella yritysten edustajien kanssa.

Yrityksilla oli tapahtumassa myös lyhyet puheenvuorot, joissa ne esittelivät toimintaansa ja yrityskulttuuriaan. Useimmilla ständeillä oli mukana tradenomiksi valmistuneita henkilöitä, jotka kertoivat työpoluistaan, opiskeluajasta nykyhetkeen.

Match Up Tour -tapahtuman ständillä opiskelijoita tavannut Tessa Virta, Pohjoisranta BCW kommentoi päivän antia:

”Päivä on mennyt tosi kivasti, erityisesti meidän mentorointiarvontamme on herättänyt kiinnostusta opiskelijoissa. Voin suositella tapahtumaa muillekin, koska täällä tutustuu opiskelijoihin ihan eri tavalla, kun tapaa heidät kasvotusten. Täällä konkretisoituu se, mitä opiskelijat ajattelevat ja odottavat työelämältä.”

Ständit

Teksti ja kuvat: Veera Autio

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

two × 1 =