Monikanavaisesta tekemisestä on kasvanut “hip ja hop -trendi”

Suunnitelmallinen ja pitkäjänteinen sisällöntuotanto ei ole mainontaa vaan tavoitteellista markkinointiviestintää.

Laadukas ja monikanavainen sisältömarkkinointi ohjaa parhaimmillaan kohderyhmän ostokäyttäytymistä ja kasvattaa samalla yrityksen sekä sen tuotteiden kysyntää.

Ympäriltämme löytyy jo toimijoita, jotka tuottavat myyntiä tukevaa sisältöä tyylikkäästi ja laadukkaasti. Monet haluavat luonnollisesti hypätä nopeasti samaan kelkkaan mukaan. Usein kuitenkin ensimmäisiä steppejä tekevillä yrityksillä on epärealistisia odotuksia sisältömarkkinoinnin osalta.

Viisi yleisintä sudenkuoppaa, joihin helposti kompastutaan jo lähtömetreillä:

  1. Sisältömarkkinointi tuo nopeasti lisää kassavirtaa

Kyseessä on pitkäkestoinen tekeminen, joka ei tapahdu yhdessä yössä. Muista myös promota omaa sisältöäsi – vähintään yhtä paljon kun tuotat sitä.

  1. Vain oma sisältö ratkaisee

On tärkeää hahmottaa myös se, että co-branding on erittäin merkittävä osa uskottavuuden kannalta. Siis se, että saat oman tuotteesi ja/tai yrityksesi yhdistettyä vahvempaan brändiin eri kanavissa. Saat vierailijoita muista kanavista, kun yrityksestäsi tai tuotteistasi kerrotaan muissa kanavissa tunnettujen toimijoiden/brändien toimesta. Älä myöskään unohda loismarkkinoinnin ulottuvuutta ja voimaa.

  1. Paljon sisältöä ratkaisee pelin

Riippuu hyvin paljon alasta, mutta lähtökohtaisesti laatu ratkaisee. Teetkö yhden postauksen päivässä, joka tavoittaa 50 ihmistä vai yhden viikossa, joka tavoittaa 1000?

  1. Sisältöjen tulee olla pitkiä tai ainakin tietyn pituisia

Tässä kohtaa nojataan helposti etukäteen dataan – data “ennustaa” tätä tai tuota. Jos sisältö on mielenkiintoista, koskettavaa, tunteita herättävää tmv., tekstin ja/tai videon pituudella ei käytännössä ole merkitystä. Data näyttää lopulta jälkikäteen ko. tuotetun sisällön toimivuuden.

  1. Sisällön luonti on helppoa ja yksinkertaista

Lähtökohtaisesti kun kyseessä on sisällöntuotanto, se on mediatalojen/-yhtiöiden ja asiaan vihkiytyneiden ydintä. Se on pitkäjänteistä, suunniteltua, aikataulutettua, ammattimaista, tavoitteellista jne. Me kaikki emme ole partureita, lakimiehiä, puutarhureita, sähkömiehiä jne. Silloin on hyvä ottaa ammattilainen apuun suunnitelman ja toteutuksen osalta.

Ellet integroi sisältömarkkinointiasi yrityksen strategisen tason visioon/suunnitelmaan (mitä haluat myydä ja kenelle) karkaa sisällön tuotannon fokus herkästi käsistäsi. Alat nopeasti tuottamaan sisältöä, joka ei lopulta ole linjassa yrityksesi myyntitoimenpiteiden kanssa.

Marko Alanko (MBA) osaa kirkastaa ja jäsentää oman, ostetun ja ansaitun median hallinnan sekä yhdistämisen myyntiin. Hän on toiminut laajoissa tuotteistuksen, markkinoinnin, myynnin sekä digitaalisen liiketoiminnan johtamisen ja kehittämisen rooleissa. Näkemystä ja kokemusta on kertynyt kotimaisilta ja kansainvälisiltä markkinoilta. Marko tuntee myös hyvin luovat alat ja niiden monimuotoisen IPR-liiketoiminnan. Hänen mottonsa on ”Make It, Get It Out There & Help Me Find It”. LinkedIn

Marko on julkaissut yhdessä Susanna Ruuhilahden kanssa kirjoitetun, modernin johtamisen ja markkinointiviestinnän Voittava viestintä & Markkinointi FreeStyler-business-kirjan. Kirjassa kerrotaan, miten markkinoinnissa ja johtamisessa hyödynnetään viihdeteollisuuden keinoja rakentaa ideasta ilmiöitä.

 

 

 

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

17 − two =