Musti ja Mirri valjastaa ulkomainosnäytöt kadonneiden lemmikkien etsintään

Suomessa pilotoidaan uutta teknologiaa, joka tuo kadonneiden lemmikkien ilmoitukset suoraan katoamisalueen ulkomainosnäytöille. Mustin ja Mirrin tiedotteessa kerrotaan, että kokeilussa Karkurit.fi-sivustolle tehty katoamisilmoitus alkaa näkyä automaattisesti postinumeron perusteella valikoiduissa näytöissä, jopa minuuteissa.

Tavoitteena on ratkaista lemmikinetsintää vaivaava perusongelma: tiedon on levittävä nopeasti juuri oikeille ihmisille. Suomessa karkaa vuosittain tuhansia lemmikkejä, ja Karkurit.fi on jo pitkään ollut ensisijainen kanava niiden etsinnässä.

Tämän teknologian avulla tieto karanneesta lemmikistä saadaan nopeasti alueella liikkuville. Musti ja Mirri toimii valtakunnallisesti ja meillä on mahdollisuus antaa näkyvyyttä kadonneille karvaisille perheenjäsenille etelästä pohjoiseen ja idästä länteen. Haluamme olla mukana edistämässä lemmikkiperheiden hyvinvointia kaikin keinoin ja koko verkostomme voimalla, sanoo Mustin ja Mirrin eläintenkouluttaja Janica Raudasoja.

Pilotissa ovat mukana lähes kaikki ulkomainostoimijat, ja verkoston tuhannet näytöt tekevät näkyvyydestä poikkeuksellisen laajan. Palvelu näkyy katukuvassa kuukausien ajan ja saattaa jäädä jopa pysyväksi.

Näkyvyys tuottaa havaintoja

Kadonneisiin lemmikkeihin erikoistunut Karkurit.fi vastaanotti viime vuonna lähes 2 000 ilmoitusta, joista suurin osa koski kissoja. Palvelun ylläpitäjä Maija Ankkuri muistuttaa, että etsinnässä kriittisintä on saada tuoreita havaintoja mahdollisimman nopeasti..

Case Borya: näkyvyys ratkaisi

Tiedotteen esimerkkinä kerrotaan laukaalaisen Kirsi Pihlaisen koira Boryasta, joka oli kadoksissa yli kaksi viikkoa keskitalven pakkasissa. Koirasta saatiin lopulta ratkaiseva havainto, koska ohikulkija yhdisti näkemänsä koiran aiemmin näkemäänsä ilmoitukseen. Pihlainen uskoo, että nyt pilotoitava järjestelmä olisi keventänyt henkistä taakkaa ja nopeuttanut etsintää.

Taustalla luova tiimi

Karkurivahdin on suunnitellut Erma&Reinikainen, teknisestä toteutuksesta vastaa Inuits, ja hankkeen mediaviestinnästä huolehtii United Imaginations.

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

seven + fifteen =