Kuinka voittaa The Creative Effectiveness Lions vuonna 2021

The Creative Effectiveness Ladder

The Creative Effectiveness Lions on yksi arvostetuimmista palkinnoista Cannesissa – Vuoden 2020/2021 tuomariston puheenjohtaja kertoo, mitä voittajalta vaaditaan.

Tavoitellun palkinnon voittaminen ei ole helppoa. Ensinnäkin työn tule olla jo valmiiksi palkittu luovuudestaan, jotta se pääsee jatkoon. Seuraavaksi on vakuutettava kokeneista markkinoijista ja strategeista koostuva tuomaristo, joka yli viikon ajan syventyy kilpailutöiden tutkimiseen: niiden tarinaan, kontekstiin, strategian ymmärtämiseen, tavoitteisiin ja siihen, mikä tekijät todella johtivat liiketoiminnan vaikutuksiin.

The Creative Effectiveness on kategoriana suhteellisen nuori, se on perustettu vasta vuonna 2011 ja kehittyy jatkuvasti. Ei kuitenkaan ole sattumaa, että Cannesissa tämän kategorian parhaimmaksi arvioitu työ voittaa usein myös muuallakin.

Tämän vuoden tuomariston puheenjohtaja on Ann Mukherjee, Pohjois-Amerikalaisen juomabrändi Pernod Ricardin puheenjohtaja ja toimitusjohtaja. Kesäkuun 2020 erikoisissa olosuhteissa Lions Liven aikana Mukherjee kertoi, mitä osa-alueita hän odottaa tuomaristonsa painottavan.

1. Tulokset  ”Jos kampanja ei kykene tuottamaan brändille, osallistuvaa työtä ei tulisi edes harkita”

2. Konteksti  ”Hienon työn tulisi jäljitellä sitä aikaa, kulttuuria ja yhteiskuntaa, jolle se on luotu”

3. Pitkäaikaiset tarinat  ”On vaarallista lähteä poikkeamaan siitä, miten brändi on alun perin rakennettu ja miten se on kuluttajan alitajuntaan muovautunut”

4. Tasa-arvo ”Nyt enemmän kuin koskaan otetaan huomioon arviointiprosessissa työ, jolla on näkökulma tasa-arvoon”

Toisin kuin aikaisempina vuosina, Mukherjeen tuomaristo arvioi sekä vuoden 2020 että 2021 kilpailutyöt. Vuoden 2020 työt ajoittuvat ajalle ennen pandemiaa, kun taas 2021 työt toimivat aivan eri maailmassa.

Lue koko artikkeli täältä.

 

Lähde: WARC

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 × 5 =