Kauden Parhaat Sekunnit -kilpailu uudistuu

Parhaat Sekunnit – uusi nimi, uudet säännöt ja lisää näkyvyyttä

 

Vuodesta 1994 asti tv-mainontaa palkinnut Kauden Parhaat Sekunnit?-kilpailu uudistuu vuosittaiseksi?Parhaat Sekunnit-kilpailuksi. Uudistuksen myötä kilpailu nostaa valokeilaan Suomen 15 parasta televisiomainosta.

Aiemmin?Kuukauden parhaina sekunteina?tunnetun kilpailun filmisarjaan ovat tähän mennessä osallistuneet lähes automaattisesti kaikki valintakauden aikana ensiesitetyt tv-mainokset. Uudistuneeseen Parhaat Sekunnit -kilpailuun osallistumisen ehtona on 20 sekunnin minimikesto. Kilpailuun täytyy jatkossa erikseen ilmoittautua, ja osallistuminen muuttuu maksulliseksi.

Kilpailun järjestäjän Screenforce Finlandin johtaja?Anna Lujanen?kertoo, että uudistus lisää mainosfilmien näkyvyyttä ja karsii taktisten spottien osuutta.

”Parhaat Sekunnit -kilpailu inspiroi koko alaa 15 tasavertaisella, shortlistatulla mainosfilmillä. Haluamme uudistuksella nostaa palkinnon ja koko alan arvostusta”, Lujanen sanoo.

Vuosi jakautuu kolmeen kauteen, joista kultakin MTL:n ja Mainostajien Liiton muodostama tuomaristo valitsee shortlistille 5 mainosfilmiä. Loppuvuodesta 15 mainosfilmin kokonaisuus menee Voitto-gaalan tuomariston arvioitavaksi.

Kilpailun kumppanina jatkaa MTL. Uutena kumppanina kilpailussa on Mainostajien Liitto.

”Televisiomainonta on muuttunut ja se tavoittaa meidät yhä useammin myös diginä, mikä vaikuttaa myös televisiomainosten toteutukseen. Nostamalla Parhaat Sekunnit -kilpailun kautta jalustalle Suomen parasta tv-mainontaa, sen tekijöitä ja tilaajia, saadaan innostavia esimerkkejä sekä hyvää vertailukohtaa kaikille markkinoinnin tekijöille”, Mainostajien Liiton toimitusjohtaja Riikka-Maria Lemminki sanoo.

”Hyvät ja mielenkiintoiset sisällöt, esimerkiksi mainokset, ovat tuloksellisen ja luovan markkinoinnin ydinasioita. Haluamme olla mukana nostamassa esiin laadukasta tv-mainontaa, koska hyvällä markkinoinnilla kasvatetaan myyntiä, luodaan työpaikkoja ja edistetään hyvinvointia”, MTL:n toimitusjohtaja?Tarja Virmala sanoo.

Uudistus vähentää kisaan osallistuvien töiden määrää mutta nostaa esiin suomalaista mainosfilmiosaamista. Aiempina vuosina kilpailuun on osallistunut vajaa 1?000 mainosta.

”Uskon, että uusien kumppaneiden ja mainosfilmien shortlistan myötä saamme uutta nostetta ja keskustelua Suomen mainosfilmien ja laadukkaan työn ympärille”, Anna Lujanen sanoo.

Saman brändin alle yhdistyy myös Voitto-gaalan yleisöpalkinto. Sen nimeksi tulee Yleisön Parhaat Sekunnit.

[button link=”https://www.mainostajat.fi/mainostajien-liitto/parhaat-sekunnit-kilpailu/”]Ilmoittautuminen ja säännöt[/button]

 

Lisätiedot:
Anna Lujanen
anna.lujanen@screenforce.fi
040 527 4734

SCREENFORCE FINLAND
Screenforce Finland on Suomen kaupallisten televisioiden yhteinen toimielin. Jäseninä ovat MTV, Sanoma, Discovery Networks Finland ja Fox Networks Group. Screenforcen tehtävänä on edistää kaupallista TV toimintaa Suomessa.

Uutiskirjeen tilaajana saat markkinoinnin ja viestinnän uutiset sekä uusimman MRKTNG-lehden ensimmäisten joukossa. Saat myös viikottain koulutuksistamme kerättyjä vinkkejä käyttöösi sekä tietoa järjestämistämme koulutuksista.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

5 × 1 =