Näin pääset alasi ajatusjohtajaksi
Ajatusjohtajuus voi tuoda merkittävää medianäkyvyyttä, jonka arvoa on vaikea mitata rahassa.
Ajatusjohtajuus voi tuoda merkittävää medianäkyvyyttä, jonka arvoa on vaikea mitata rahassa.
Thomas Kolster esittelee markkinoijien neljä erilaista tapaa reagoida kriisin aikana.
Katsauksessa käsitellään mm. mediaympäristön muutoksia ja uudenlaisia sisältöjä koronakriisin aikana.
Cannes Lionsin uudet päivämäärät ovat 21.-25.6.2021.
Markkinatutkimusalan eettisen neuvoston TENin toiminta lakkautetaan.
Marketing Finlandin Riikka-Maria Lemminki on valittu jälleen WFA:n hallitukseen.
Tanskalaiset verkkokaupat kaksinkertaistivat uusien verkkotilausten määrän koronapandemian aikana.
Markkinoinnin työpaikkailmoituksissa peräänkuulutetaan kokemusta some-kanavista ja monenlaisten työkalujen hallintaa. Työnantaja, mihin unohtui liiketoiminnan ymmärrys?
Tuore selvitys mediakäyttäytymisen muutoksista Suomessa.