Regi julkisti Vuoden Toimisto 2024 -finalistit
Suomessa tutkimus sai asiakasarvioita noin 120 markkinointiviestintätoimistolle, ja tutkimuksen vähimmäismäärän vastauksia sai noin 50 toimistoa.
Suomessa tutkimus sai asiakasarvioita noin 120 markkinointiviestintätoimistolle, ja tutkimuksen vähimmäismäärän vastauksia sai noin 50 toimistoa.
"Kumpi tahansa finalisteista tuleekaan valituksi, saamme presidentin, jolla on ymmärrystä markkinointiviestinnästä ja sen merkityksestä maamme kilpailukyvylle."
Voitto-mainoselokuvakilpailun shortlistan julkistustilaisuus pidetään Finnkinon Maxim-teatterissa torstaina 8.2.
Mainonnan eettisen neuvosto antoi 1.2. kuusi huomautusta ja kaksi vapauttavaa päätöstä.
Viestintäalan kansainvälinen kattojärjestö ICCO on vahvistanut periaatteet tekoälyn eettisestä käytöstä.
Mediatoimistoissa tämän vuoden näkymät tiivistyvät voimalla vyöryvään vastuullisuusvaateeseen ja investointien vaikuttavuushaasteisiin.
Google ilmoitti tammikuun alussa aloittaneensa kolmansien osapuolien evästeiden käytön estämisen pienellä osalla Chrome-käyttäjistään.
Viimeisimpänä Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Itävallassa ja Filippiineillä on tehty uusia säädöksiä ja suosituksia.
Mediatoimisto Tre Kronor Media | Making Science -yhtiö jatkaa laajentumistaan Pohjoismaissa avaamalla Suomen toimiston yhdessä NØRR3:n kanssa.