Urapolku: Alexander Sneen
Eniten Sneen on ottanut opikseen huonoilta esimiehiltä. Hän on kirjannut ylös, miten ei ainakaan halua itse toimia vastaavissa tilanteissa.
Eniten Sneen on ottanut opikseen huonoilta esimiehiltä. Hän on kirjannut ylös, miten ei ainakaan halua itse toimia vastaavissa tilanteissa.
Strategioita tärkeämmäksi Marketing Finlandilla osoittautui kuluvana vuonna kyky sopeutua, kuunnella ihmisiä ja verkostoitua sekä rohkeus tehdä uusia asioita.
Marketing Finlandin Markkinointihankinta-työryhmä on koonnut yhteen menestyksekkään yhteistyön periaatteita ja parhaita käytänteitä.
Vapaasti katsottavana on laaja kirjo aiheita, muun muassa The Economistin näkymiä tulevalle vuodelle ja katsaus elintarvikemarkkinoinnin rajoituksiin eri puolilla maailmaa.
Alex Nieminen kertoo ajatuksiaan markkinoinnin koulutuksen merkityksestä, toimialan pysähtyneisyydestä Suomessa – ja Sir Martin Sorrellin saavutuksista.
Uudelleenbrändäyksessä brändin omistajan täytyy ottaa huomioon myös juridiset näkökulmat.
TBWA\Helsinki listattiin Special Awards -kategoriassa parhaiden maatoimistojen joukkoon.
Ranskan hallitus tukee mainonnan rajoituksia ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Tämä on jatkoa Markkinoinnin, teknologian ja luovuuden liitto MTL:n sekä Marketing Finlandin toimintojen yhdistämiselle.