3 x case: Lasten ja nuorten hyväksi

Muru Baby – universumin ensimmäinen pahvipakattu naperopöperö / Folk Finland & Muru Baby

LÄHTÖTILANNE

Muru Babyn taustalla on kokki Henri Alénin samaan aikaan simppeli ja tajunnanräjäyttävä ajatus: ruokataipaleen alussa oleva pieni kannattaa totuttaa monipuolisten makujen maailmaan. Kaupan lastenruokahyllyltä pitäisi löytää aterioita, jotka olisivat niin maukkaita, että niitä voisi suositella kaikille ikään katsomatta.

IDEA & TOTEUTUS

Idean mukainen reseptiikka ja ruokariemukas, käyttäjänsä näköinen brändi-ilme syntyivät yhteistyössä Folkin kanssa nopeasti. Kuvaajaksi valjastettiin lasten kuvaamiseen erikoistunut Alexanda Klever. Haastavinta oli löytää maut juuri oikeina säilyttävä valmistus- ja pakkaustapa.

TULOKSET

Tulokset: Maaliskuussa 2020 pöytä katettiin 20 pienelle ruokailijalle vanhempineen. Juhlan aihe: maailman maukkain lastenruoka löytyi nyt kaupoista kautta maan. Koska maut kuuluvat myös – tai ennen kaikkea – pienille ruokailijoille.


Elämme kummillisia aikoja / Into-Digital & Kummit

LÄHTÖTILANNE

Lastenklinikoiden Kummit ry:n tavoitteena on paras mahdollinen hoito lapsille ja nuorille Suomessa. Verkkosivusto on tärkein Kummien toimintaa koskevan informaation lähde.

IDEA

Kummien toiminta rahoitetaan lahjoitusvaroilla ja tavoitteena on jatkuvasti kasvattaa lahjoitusten määrää. Tähän tarkoitukseen Into-Digital uudisti Kummien verkkosivuston.

TOTEUTUS

Into-Digitalin sisaryritys Ida Fram päivitti Kummien logon ja visuaalisen ilmeen. Sitten Into-Digital suunnitteli ja toteutti uuden verkkosivuston: sisältö, käyttöliittymä, visuaalinen ilme, tekninen toteutus ja ylläpito. Erityisesti panostettiin lahjoittamiseen ohjaamiseen ja lahjoittamisen helppouteen.

TULOKSET

Uusi verkkosivusto julkaistiin elokuussa 2020. Heti joulukampanjassa saavutettiin +30 %:n tulokset edelliseen vuoteen verrattuna. Nyt sivuston ja verkkomainonnan avulla panostetaan erityisesti kuukausilahjoittajien määrään, joka kasvaa nopeasti.


Palvelumuotoilu avuksi kampanjasuunnitteluun / Kaiku & Säteilyturvakeskus

Kuva: Jarna Jäntti/Julma Design

LÄHTÖTILANNE

Miten lisätä nuorten aurinkosuojautumista? Melanooma on nopeasti yleistyvä syöpä ja auringon UV-säteily sen tärkein aiheuttaja. Jokainen iho kestää aurinkoa eri tavalla, mutta onneksi auringolta suojautumiseen on monia keinoja. Säteilyturvakeskus ja Kaiku Helsinki konseptoivat palvelumuotoilun avulla monivuotisen kampanjan, jolla pyritään pysyvästi vaikuttamaan nuorten aurinkosuojakäyttäytymiseen.

IDEA

Nuorilta kerättiin ymmärrystä sekä mietittiin heidän kanssaan keinoja suojautumisen lisäämiseen. Yhteiskehittämisen tuloksena syntyi kampanjakonsepti #suniho, joka ei saarnaa, vaan puhuu nuorilta nuorille.

TOTEUTUS

Kesällä 2020 testattiin kampanjan viestejä: kohderyhmää puhuttelevat Instagram-vaikuttajat suunnittelivat itse auringolta suojautumiseen liittyneet postaukset ja storyt.

TULOKSET

Testipostaukset tavoittivat yli 150 000 henkilöä. Nuoret osallistuivat keskusteluun ja postaukset aktivoivat yhteensä lähes 24 000 henkilöä. Kampanjaa kehitetään eteenpäin yhdessä nuorten kanssa.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *