Markkinoinnin näkymiä vuonna 2021
Blogi | Tämän vuoden kolme markkinointiin vahvasti vaikuttavaa voimaa ovat covid-19, digitalisaatio ja ihmisten käyttäytymisen muutokset.
Blogi | Tämän vuoden kolme markkinointiin vahvasti vaikuttavaa voimaa ovat covid-19, digitalisaatio ja ihmisten käyttäytymisen muutokset.
Blogi | Ensi viikolla viime vuoden parhaat työt saavat palkinnon. Yksi saa sen kaiken tavoitelluimman: Grand Effien.
Jos brändisi tekee kuolemaa, näkyy se suoraan numeroissa. Kun yläviiva alkaa laahata, ylin johtokin kiinnostuu.
Toimialoista vahvimmin viestintäänsä kasvattivat teknologiasektori, rahoitusala sekä ilmasto- ja ympäristöhankkeet.
Tulevaisuudessa meidän on unohdettava hetkeksi tittelit ja käännettävä katse osaamiseen. Koulutus ei meitä suojele, vaan taitomme.
Isoin ero MTL-jäsenyyteen on se,…
Strategioita tärkeämmäksi Marketing Finlandilla osoittautui kuluvana vuonna kyky sopeutua, kuunnella ihmisiä ja verkostoitua sekä rohkeus tehdä uusia asioita.
Alex Nieminen kertoo ajatuksiaan markkinoinnin koulutuksen merkityksestä, toimialan pysähtyneisyydestä Suomessa – ja Sir Martin Sorrellin saavutuksista.
Uudelleenbrändäyksessä brändin omistajan täytyy ottaa huomioon myös juridiset näkökulmat.