Sherpan uudeksi toimitusjohtajaksi Elina Bono
Sherpan uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Elina Bono. Hän aloittaa tehtävässään lokakuun alussa.
Sherpan uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Elina Bono. Hän aloittaa tehtävässään lokakuun alussa.
Korona-aika karanteeneineen muutti ostoskäyttäytymisen pysyvästi. Kun kivijalkakauppaan ei päässyt, oli kivijalan tultava asiakkaan kotiin.
Finnish Comms Awardsin 103 hakemuksesta shortlistalle pääsi 67 työtä 16 eri toimistosta. Voittajat palkitaan 26.10.2022.
TBWA\Helsingin Head of Design Mikael Kivelä on valittu tänään julkistettuun Eurobestin tuomaristoon.
Tähän mennessä suurimmat GDPR-sääntelyn perusteella annetut sakot: Irlannin tietosuojaviranomaisen määräämä sakko Metalle on 405 miljoonaa euroa.
Kannanotto muistuttaa, että kun natiiviartikkeleihin haastatellaan ihmisiä, heille pitää kirkastaa, että kyse on mainonnasta, eikä journalistisesta sisällöstä.
Tuoreimmat lausunnot ottavat kantaa mm. kuvien käyttöön sekä mainonnan tunnistettavuuteen Instagramissa.
Ilmoittautuminen kilpailuun avataan 19.9.2022 ja kilpailutöitä otetaan vastaan 3.11.2022 saakka.
Tuore LIONS Creativity Report 2022 kertoo mitä tarvitaan maailman parhaiden töiden toteuttamiseen sekä listaa parhaat luovat yritykset ja ihmiset.